Pannuhuoneella on aina terassikausi, satoi tai paistoi
Kirsti Karttunen
Olutravintola Pannuhuone sijaitsee entisen Suomen Pankin kivijalassa, Kuopion luonnontieteellisen museon vieressä. Terassilta näkymät ovat Snellmaninpuistoon.
- Terassi on auki aina, kun muukin baari on. Kiinni ollaan sunnuntaisin ja maanantaisin, kertoo Pannuhuoneen päällikkö Kai Kallio.
Pannuhuoneen vahvuuksiin kuuluu nimessä kaikuvan oluen lisäksi myös laaja viskivalikoima.
- Syksyllä viskivalikoimassa on sellaisia tuotteita, joita ei näillä leveysasteilla ole.
Musiikki on Pannuhuoneella olohuonemaiseen tunnelmaan sopivaa, rentoa menoa. Pannuhuoneella viihtyy myös akustisen elävän musiikin ystävä ikään katsomatta. Kallion mielestä Pannuhuone on varsinkin mainio aloittelupaikka.
- Täältä on hyvä lähteä diskoteekkeihin pyllyä pyörittämään.
Pannuhuoneen voi myös varata yksityistilaisuutta varten. Esimerkiksi opiskelijajuhlat voivat sulkea Pannuhuoneen oven hetkeksi muilta kävijöiltä.
Talviaikaan iltakuudelta aukeavaan ravintolaan voi tulla myös tietokone kainalossa, sillä Pannuhuoneella on asiakkaiden käytössä oleva internetyhteys.
Arkisto
2010 | 2009 | 2008 |




