Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.06.2009 15:54
A A A

Puutarhurin aurinkopiiras

Pohja:

2 dl kaurahiutaleita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

150 g margariinia

2 rkl kylmää vettä

Täyte:

1 l paloiteltuja kasviksia

1 rkl öljyä

2 tl currya

2-3 valkosipulinkynttä

suolaa, valkopippuria

2 dl kermaviiliä

1 muna

100 g vuohenjuustoa

auringonkukansiemeniä

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen rasva. Sekoita joukkoon kylmä vesi. Taputtele taikina levyksi voidellun piirasvuoan pohjaan ja reunoille. Paina pala foliota tai leivinpaperia taikinan päälle. Paista pohjaa 225 asteessa 15-20 minuuttia.

Leikkaa kasvikset ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa tai wokissa, lisää curry ja paista hetki. Lisää kasvikset kypsymisjärjestyksessä ja kuullota puolikypsiksi. Mausta murskatuilla valkosipulinkynsillä, suolalla ja valkopippurilla. Kaada kasvikset piiraspohjalle.

Sekoita kermaviili ja muna. Kaada muiden täyteaineiden päälle. Aseta päälle vuohenjuustoviipaleita ja ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä.

Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Valuta päälle hieman hunajaa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa

Suolaiset leivonnaiset