Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.05.2010 00:01
A A A

Tomaattipiirakka

Pohja:

150 g margariinia

3 dl vehnäjauhoja

1 dl vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja

Täyte:

8 tomaattia

0,5 dl oliiviöljyä

3 valkosipulinkynttä

1 tl suolaa

1 tl oreganoa

0,5 dl pinjansiemeniä

n. 100 g tuorejuustokuutioita

pinnalle tuoretta basilikaa

Viipaloi tomaatit ja laita kulhoon. Sekoita oliiviöljy, hienonnetut valkosipulinkynnet, suola ja oregano keskenään ja valuta tomaattien päälle. Anna tomaattien maustua noin tunti ja valmista sillä välin piirakkapohja. Sekoita margariini ja vehnäjauho kulhossa ja lisää joukkoon hienonnetut oliivit. Painele taikina piirakkavuokaan. Nostele maustuneet tomaattiviipaleet piirakkapohjalle. Säästä kulhon pohjalle jäänyt mausteöljyseos. Paista piirakkaa 200 asteen lämpötilassa noin 25 minuuttia. Paahda tällä välin pinjansiemenet kuivalla pinnoitetulla paistinpannulla. Ota piirakka pois ja pirskota mausteöljyä tarvittaessa tomaattien päälle. Ripottele piirakan päälle paahdetut pinjansiemenet ja tuorejuustokuutiot. Kypsennä vielä 5 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hetki ja levitä piirakalle riivityt basilikanlehdet juuri ennen tarjoilua.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa

Suolaiset leivonnaiset