Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.09.2010 00:01
A A A

Sienirisotto

3 dl basmatiriisiä

200 g herkkusieniä, siitakesieniä tai sekasieniä

1 keskikokoinen sipuli

1 punainen paprika

1 keltainen paprika

100 g purjoa

nokare voita

loraus kasviöljyä

1 tl suolaa

1 tl rouhittua mustapippuria

1 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä juoksevan veden alla. Harjaa sienet puhtaaksi. Kuori ja kuutioi sipuli. Suikaloi paprikat. Pilko purjo. Laita wokkiin tai paistinpannuun kaikki suikaloidut kasvikset ja paista öljy-voiseoksessa. Pyörittele nopeasti kuumalla pannulla niin, että kasvikset saavat hieman väriä, kasvikset saavat jäädä narskuviksi. Lisää joukkoon riisi ja sekoita hyvin. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Ripottele päälle runsaasti hakattua persiljaa ja tarjoile heti.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa

Syyspöytään