Viiniksi punaista tai valkeaa tai siltä väliltä
Jouko Kääriäinen
Punaista lihalle ja valkoista kalalle, sanoi vanha nyrkkisääntö viineistä. Kun ruotsalainen reseptin isä sanoo, että punaista ja vanha oppi valkoista, niin voisiko sitten kokeilla vaikkapa roseeta!
Ei sopinut. Valkoinen sopi, mutta punainen meni silti ohitse.
Viiden viinin pruuvissa peruskokoonpanolla alkoholikaupan asiantuntija Teemu Huttunen, valokuvaaja Mauno Hämäläinen ja toimittaja Jouko Kääriäinen hakivat FAQ-viinejä, - siis paljon ennestään kysyttyjen asioiden kertausviinejä.
Jurtschitsch Gruner Veltliner, (Winestate) Kamptal, Itävalta.
Hieman vihertävälle sävyttynyt viini tuoksahti ensin aromaattisen hiivaiselle rinkelitaikinalle, tasaantui sitten tyylikkääksi, hieman hapokkaaksi, kuivaksi ja sitruksen tiukentamaksi valkoviiniksi.
Mausteisuutta ja hedelmää riittää hyvin paitsi kalaruuille, myös pastoille. Perinteiselle mateelle viini on tiukahko, mutta sattuu kohtuudella kolkkamatikalle.
Hieno tyylikäs viini sai tasaisesti 16/20 pistettä, mikä tekee 12,50 euron hintaisena varsin kohtuulliseksi ostokseksi Alkossakin.
McGuigan Estate Chardonnay, (Launer) Limestone Coast, Australia
Kullankeltainen kypsän näköinen Chardonnay tuoksuu monelta trooppiselta hedelmältä. Mangoa, ananasta ja tammea taustanaan malolaktinen käyminen saa viinin tuoksuttamaan humalan ja maapähkinänkin sävyjä. Varsin päällekaatuvan runsas viini varastaa ruualta roolin helposti.
Tempus Two-luokan viini on noin 30 eurolla sopiva ravintolamaailmaan pistein 14,3/20.
Guigal Tavel Rose, (Heino Juomat) E.Guigal, Rhone/AC Tavel, Ranska.
Viini otettiin todisteeksi siitä miten roseet eivät todellakaan ole valkoisen ja punaisen välimuotoja. Kuiva ja rotevakin hieman poltetulle sokerille jälkimaultaan painottunut viini ei ole ihan helppo. Ensin viilennys 10 asteeseen, sitten hyvä ruokavalinta joko broilerisalaatista tai savumakrillista ja sitten glaseerattua tomaattia tueksi, mutta ei ruotsalaisvaikutteiselle matikalle.
Pisteet jakautuivat 12/20 mikä on yli 13 euron viinille vähän.
Beau Monde Pinot Noir Grande Reserve, (Altia) AC Bourgogne, Ranska.
Jo tuoksussa vilahtaa metsäisiä sävyjä jotka viittaavat riistalinnuille istuvaan makumaailmaan. Jo hieman kehittyneen punainen herukan ja mokan sävyinen viini on mukavassa tasapainossa ja painottuu juustojen seuraan. Viini on keskitäyteläinen ja saanut lentävien viinitekijöiden jäljen. Terroiria on säilynyt mutta se ei jaksa kantaa madereseptille.
Pisteet hajoavat uuden- ja vanhan maailman kannattajien kesken, jolloin 11,98 euron viinille jää 12,3/20 pistettä. Se ei ole paljon.
La Celia Pinot Noir Reserva, (V&S Finland) Finca La Celia, Argentiina.
Varaslähtö ensi kesän Kuopion viinijuhlille. Se osuu mille vaan, sillä violetti, vadelman ja mansikkahillon tuoksuineen tasapainoisen paketti on suuntäyteinen. Tanniinit ovat silkistä ja jälkimaku pitkähkö. Tuore ja kylläinen viini ei kysele arvokkuuden perään.
Korkea alkoholi, parin gramman jäännössokeri ja uudenmaailman parhaat puolet tekevät siitä luokkansa Argentiinan Amaronen. Baccalao olisi se oikea kala, mutta tämän sivun made käy myös. Parhaimmillaan avotulella grillatun syksyisen telkän viininä.
Pisteet loistavat 16,7/22 9,99 euron viinille.
Arkisto
2010 | 2009 | 2008 |




