Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.01.2011 13:10
A A A

Mateet alkavat uida kutupaikoille

Mateen kutuaika lähestyy. Turskasukuun kuuluvat vonkaleet kutevat tammi-maaliskuussa, ja osa kaloista jo alkanut liikkua kohti kutupaikkojaan. Paras madesesonki alkaa parin viikon kuluttua.

Kalatalouden Keskusliiton mukaan innokkaimmat kalastajat virittävät pyydyksiään jo jään alle. Itäisen Suomenlahden suunnalla madetta on ollut liikkeellä hyvin ja kalat ovat olleet isokokoisia.

Petokaloihin kuuluva made ei ole pyyntivälineestään turhan tarkka. Kalastajat nostavat sitä jäälle verkoilla, katiskoilla, pystymerroilla, pilkillä ja pitkälläsiimalla.

Kalatalouden Keskusliitto kehottaa jäällä liikkujia varovaisuuteen. Paksu lumikerros on hidastanut jäiden paksuuntumista ja jäät ovat paikoin hauraita.

Jos reissu jäälle ei innosta, madetta myydään myös kauppojen ja kauppahallien tiskeillä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kalastus