Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.09.2010 15:22
A A A

Viekö kuha ahvenen Savonkin vesistä?

EU:n ja Suomen oman hallinnon direktiivit ja asetukset eivät ole ainoa uhka savolaiselle kalakukolle. Viranomaisia isompikin uhka saattaa olla järvien toinen arvokala kuha, jonka kanta on vahvistunut viime vuosina voimallisesti poikasistutusten seurauksena.

Pohjois-Savon elyn kalatalouspäällikkö Timo Takkunen sanoo, että tieteellistä näyttöä ahvenen väistymisestä kuhan tieltä ei ole vielä saatu, mutta että yleisesti on kyllä havaittu näin tapahtuneen. Ahven ja kuha kilpailevat samasta elintilasta, ja silloin pienempi saa väistyä suuremman tieltä.

Saaliskalana kuha on tietysti ahvenen veroinen ja jopa sitä arvokkaampi. Pilkkijöille ja onkijoille ahven on kuitenkin edelleen tärkein pyydettävä.

- Näin ahventen katoaminen vähentää nopeasti myös intoa pilkkimiseen, arvioi Pohjois-Savon vapaa-ajankalastajien tiedottaja Eero Kokkarinen.

Ahvensaaliitten väheneminen ei huoleta vain sisävesien savolaisia, vaan tuntuu jopa merialueilla. Kuhan lisäksi syylliseksi epäillään ajan hengessä muun muassa ilmaston muutoksia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kalastus