Piisamikannat ovat romahtaneet kaikkialla Suomessa murto-osaan entisestä. Laji on käytännössä kadonnut lähes kokonaan Etelä-Suomesta. Kanta on tutkijoiden mukaan alimmillaan sitten istutusvuosien.
Vielä muutama vuosikymmen sitten piisami oli merkittävä turkiseläin, joita pyydettiin vuosittain jopa satoja tuhansia yksilöitä. Suurimmillaan saaliit olivat 1950-ja 60-luvuilla.
Itä-Suomikaan ei ole säästynyt toistaiseksi selittämättömiltä joukkokuolemilta. Täystuho kohtasi esimerkiksi Maaningan lintujärvillä vielä muutama vuosi sitten erittäin runsaslukuisina asustelleita piisameita käytännössä muutamassa kuukaudessa talvella 2006.
Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen tutkijan, filosofian tohtori Veli-Matti Väänäsen mukaan piisamien häviämiselle ei ole toistaiseksi löydetty pitävää selitystä.
- Ainakaan mistään luontaisesta vaihteluista ei voi olla kyse.
- Piisamikannat eivät silloin olisi romahtaneet näin perusteellisesti vieläpä erittäin laajalla alueella, Väänänen perustelee.
Metsästys piti kannat vahvoina
Maamme suurin myyrälaji on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Suomeen se kotiutettiin 1910- ja 20-luvuilla. Kanta kasvoi nopeasti metsästettävään kuntoon. Sitten luonnonturkisten arvo romahti.
Piisami on Väänäsen mukaan tyypillinen esimerkki siitä, mitä jonkin nopeasti lisääntyvän lajin metsästys ja pyynnin nopea väheneminen voivat saada aikaan.
- Aluksi kannat runsastuivat selvästi. Ruokalaitumet alkoivat kuitenkin nopeasti ehtyä, ja piisamien lukumäärä putosi paljon alemmalle tasolle kuin koskaan kiihkeimmänkään pyynnin aikana.
Selitys on siinä, että metsästys poisti keväällä runsaasti piisameita, jolloin kasvillisuus ehti kesän aikana toipua laidunnuksesta.
- Piisamit puolestaan alkoivat lisääntyä tehokkaasti, ja seuraavana talvena niitä oli jälleen runsaasti, Väänänen selittää.
- Metsästyksen päättymisen jälkeisestä ylilaidunnuksesta kasvillisuus ei sen sijaan olekaan toipunut. Vasta viime kesänä korte alkoi elpyä piisamien hävittyä.
Muutoksia elinympäristöissä
Lopulliseen kuoliniskuun elinympäristöjen nopealla muuttumisella ja ravintotilanteen heikentymisellä ei Väänänen usko olleen sittenkään kovin suurta merkitystä.
- Piisamit olivat vuosien saatossa kalunneet laitumensa, ja kannat asettuneet niiden kestokyvyn mukaisille tasoille, hän perustelee.
- Ravintoahan olisi nyt yllin kyllin.
Monin paikoin piisamit ovat aiheuttaneet melkoisia muutoksia järvien vesikasvillisuudessa. Esimerkiksi järvikaisla on taantunut huomattavasti. Järviruoko ja osmankäämi ovat Väänäsen mukaan puolestaan selvästi pystyneet hyödyntämään piisamien tekemiä aukkoja vesistöjen kasvipeitteessä.
- Yleensäkin nopeasti leviävät kasvit, kuten esimerkiksi palpakot ja vesirutto ovat eniten hyötyneet piisameista.
Tulevaisuus on arvoitus
Myöskään pienpedot tai petolinnut eivät Väänäsen mukaan pysty juurikaan rajoittamaan piisamien lukumäärää rehevissä vesistöissä.
- Karuimmissa olosuhteissa niillä voi toki olla vaikutusta, mutta vain paikallisesti.
Maaningalla minkkikannat olivat piisamien joukkotuhon aikoihin alamaissa, joten niitä ei äkkikuolemista voi syyttää. Eräs varteenotettava mahdollisuus on Väänäsen mukaan jokin entuudestaan tuntematon tauti, joka tappaa piisamit nopeasti.
- Myös loiset saattavat tulla kysymykseen, hän pohtii.
Vahvistusta näille oletuksille ei kuitenkaan ole saatu, sillä kuolleita piisameita ei ole juurikaan löydetty, saati sitten lähetetty tutkittavaksi.
Ensi syksy ratkaisee Väänäsen mukaan paljon, mihin suuntaan lajin tulevaisuus Suomessa kehittyy.
- Kantojen pitäisi kääntyä hiljalleen uuteen nousuun.
- Minkit ja muut pienpedot olisi hyvä pitää lintuvesillä muutenkin kurissa, Väänänen muistuttaa.
