Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.06.2008 09:29
A A A

Sano muikku, niin jopa naurattaa!

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tuoreet selvitykset osoittavat, että Itä-Suomen järvien muikkukannat ovat vahvistuneet selkeästi viimeisen vuoden aikana.

Hottahavaintojen mukaan muikkusaaliit ovat paranemassa lähivuosina koko itäisen Suomen alueella.

Pohjois-Savossa ovat näkymät varsin suotuisat esimerkiksi Suvaksessa, joka on yksi maakunnan muikkuaitoista. Pohjois-Karjalan puolella pientä hottamuikkua on tavattu runsaasti niin pohjoisessa Pielisellä kuin etelässä Pyhäjärvelläkin. Suremisen aihetta ei ole myöskään Saimaalla tai Itä-Savon suurilla järvillä.

Itäisen Suomen hottamuikkujen keskipituudeksi tutkijat ovat laskeneet 97 millimetriä. Isoimmat hotat ovat kasvaneet Puruvedessä, jossa keskipituus on 117 millimetriä. Pielavedellä Pohjois-Savossa ikätoverit jäivät liki puolta pienemmiksi - vain 60 millimetriin.

Muikun koko määräytyy yleensä sen mukaan, miten paljon kaloille on ravintoa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Luonto