Sepelkaulakarhu tavallista harvinaisempi
Erkki Havu
Lieksalaisen Veikko Hakkaraisen riistakamera tallentaa öiseen aikaan liikkuvia metsäneläimiä. Kameran ulottuvilla käy niin hirviä kuin petojakin tutkimassa, mitä nuolukiven luona olisi suuhun pantavaksi. Viime aikoina siinä on vieraillut nuori karhu, jonka kaulaa koristaa vaalea karvoitus. Puhutaan sepelkaulaisesta karhusta.
Suurpetotukija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta kertoo tällaisen karhun olevan melko harvinainen.
- Pentukarhuilla tätä vaaleaa kaulakarvoitusta tavataan joskus, mutta yleensä se katoaa, kun karhu kasvaa isommaksi. Sen esiintyminen aikuisella karhulla on aika harvinaista, Kojola sanoo.
Hän korostaa, että kyseessä on vain eräänlainen luonnon oikku kaulakarvoituksessa eikä tällaista karhua pidä sotkea missään tapauksessa Aasiassa esiintyvään sepelkarhuun, joka on oma lajinsa. Kuvan karhu on ilmeisesti erauspentu ja senkin vaalea kaulapanta saattaa kadota iän myötä.




