<p> Rasimäen takamailla säntää harmaiden hirvikoirien hirvimestaruusottelun ylituomarin ja hänen esikuntansa jalkoihin kutsumaton vieras. Jänistä hakeva suomenajokoira ei näe eikä kuule mitään, vaan touhottaa ja ulahtelee miesten keskellä omissa tärkeissä aatoksissaan niin nokka kuin peräpääkin lumessa.</p><p>- Tuolla koiralla ei ole enää iltapäivällä ääntä, kun se vetää koko ajan hienoa irtolunta sieraimiinsa, sanoo kaavilainen <b>Kari Leppänen</b> ajokoiran tohellusta seuratessaan. Hänpä sen koiramiehenä tietää.</p><p>Harmailla hirvikoirilla ei tätä ongelmaa ole, sillä ne etsivät hirveä reippaasti pää pystyssä pystyssä. </p><p>- Kokenut hirvikoira käyttää jahdissa kaikkia aistejaan, kuuloaan, hajuaistiaan ja näköään, sanoo tämänvuotisen mestaruuskilpailun ylituomari <b>Seppo Eskelinen</b> Keminmaalta.</p><p>Hirvikoira eroaa ajokoirasta myös siinä, ettei sen päällimmäinen tehtävä ole ajaa saalista. Hirvimiehen paras ystävä etsii isännälleen metsästä hirven ja pysäyttää sen sitten paikoilleen kaadettavaksi.</p><p>Kaavilaisille kennelkansalle harmaiden SM-kisojen järjestäminen oli tapaus, joka ei toistu ihan heti. Suomi on jaettu kilpailullisesti neljään lohkoon, jotka taas koostuvat neljästä maakunnasta. Itäsuomalaisiksi tässä kilpailussa lasketaan myös keskisuomalaiset, ja itse asiassa lohkon kolmesta edustajasta kaksi tuli heiltä.</p><p>Pohjoissavolaiset saavat SM-haukut järjestääkseen näin ollen joka kuudestoista vuosi. Kaavilaiset koiramiehet muistelivat, että edellisen kerran kilpailtiin Rautavaaralla vuonna 1994.</p><p>Kukin lohko lähettää kisaan aina kolme koiraa, ja kun edellisen vuoden voittaja pääsee mukaan itseoikeutettuna, mestaruutta jahtaa kaikkiaan kolmetoista koiraa.</p><p>Ottelutoimikunnan puheenjohtaja <b>Markku Kasurinen</b> sanoo, että kaksipäiväinen kisa on vaatinut kaavilaisilta puolentoista vuoden valmistelut ruokahuollosta markkinointiin, sponsoreitten hankintaan ja sitten tärkeimpään: kilpailumaastojen valintaan.</p><p><h5>Hirvet varmistettiin </h5>Vaikka SM-kisojen hermokeskus oli kaavilaisten koiraihmisten tukikohdassa Rauantaipaleen Raukussa, niin itse kilpailu levittäytyi kuitenkin laajalle alueelle Etelä-Tuusniemeltä Polvijärvelle Pohjois-Karjalan puolelle. Maastomestari <b>Keijo Vitrin</b> johdolla varmistettiin vielä viimeisillä H-hetkillä, että jokaisessa maastossa oli myös hirviä haukuttavaksi.</p><p>Kilpailua edeltävänä päivänä otettiin koirista viralliset kuvat ja istuttiin iltaa, jonka yhtenä osana oli ylituomarin puhuttelu. Kaukaa Keminmaalta tullut Seppo Eskelinen on kokenut koiramies, joka on kiertänyt tuomaroimassa 1990-luvun alkupuolelta saakka "useita kertoja vuodessa".</p><p>Ylituomarin lisäksi kilpailussa tarvitaan jokaista koiraa varten vielä oma ryhmätuomarinsa sekä maastot tuntevat opas. Kun mukaan lasketaan vielä koiran omistaja, kilpailu panee koiran lisäksi liikkeelle myös kolme ihmistä.</p><p><h5>Jahtia mukaillen </h5>Raukku hiljenee varsinaisen kilpailupäivänä aamuna, kun kolmetoista porukkaa nousee autoihinsa ja hajaantuu arvottuihin maastoihin. Pian heidän perässään lähtee myös ylituomari esikuntineen omalle tarkastuskierrokselleen.</p><p>Vain sihteeristö jää tietokoneittensa ja kännyköittensä ääreen odottamaan, milloin metsistä alkaa tulla ilmoituksia, mihin aikaan mikin koira oli ensimmäisen hirvensä tavannut.</p><p>Kilpailu mukailee mahdollisimman pitkälle varsinaista metsästystä. Koiran haukku-, haku- ja seisotustaitojen lisäksi katsotaan myös, miten hyvin koira pystyy yhteistyöhön isäntänsä kanssa: miten sitä voi ohjata oikeaan suuntaan ja miten sen saa aikanaan myös pois haukulta.</p><p>- Koe palvelee jalostusta ja samalla tietysti myös isäntänsä kilpailuviettiä, vastaa ylituomari Eskelinen kysymykseen koirakilpailujen merkityksestä ja tarpeellisuudesta. </p>
