Supikoirat pois häkkipyydyksellä
Savossa ei ole vielä samanlaista vaivaa valtoimenaan lisääntyvistä citykaneista kuin Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla.
Citykanien pyyntiin savolaisilla on kuitenkin tarjolla uusi vaivaton keino. Palkittu keksijä Jaakko Keinänen (kuvassa) on kehitellyt Riistavedellä häkkipyydyksen, joka houkuttelee kanit ensin sisäänsä ja pudottaa sitten niiden päälle häkin, mistä ne voi kätevästi ottaa "jatkokäsittelyyn".
Tavallisen metsäjäniksen ja rusakon pyyntiin ei häkkipyydystä voi lain ja asetusten mukaan käyttää. Sen sijaan Savossa Keinäsen keksintö soveltuu kuitenkin supikoiran ja minkin tapaisten pienpetojen pyydystämiseen. Häkki vain viritetään niitä pyydettäessä matalammalle kuin kanijahdissa.
Käytännössä häkkipyydys toimii giljotiinin periaatteella: kun aterioimaan tullut pienpeto liikahtaa sopivasti, häkkiä ylhäällä pitävä naru napsahtaa poikki.
Keihänen on liittänyt häkkiinsä pienen kuljetushäkin, johon kiinni jäänyt eläin voidaan vaivattomasti siirtää.




