Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
23.08.2010 23:56
Supikoiria saaliiksi ennätysmäärä
Veikko Huotari
Metsäkanalintujen saalismäärä on laskenut kolme vuotta voimakkaasti, mutta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan supikoiria saalistettiin viime vuonna ennätysmäärä, 172 000 yksilöä, mikä tietää hyvää myös kanalinnuille.
Tilastojen mukaan viime vuonna saalistettiin kaikkein eniten sinisorsia, 263 000 yksilöä ja toiseksi eniten sepelkyyhkyjä 233 000 yksilöä. Kolmanneksi jäi metsäjänis, joita saatiin saaliiksi 201 000 kappaletta. Hirvi on taloudellisessa mielessä ylivoimaisesti tärkein riistaeläin. Riistasaaliin lihantuotto oli 11 miljoonaa kiloa, josta hirven osuus oli 8,2 miljoonaa kiloa.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




