Verijälki kertoo kaiken
Vesa Martikainen
Irrallaan jäljestävä ja pysäyttävä koira ei ole aina paras vaihtoehto esimerkiksi haavoitetun tai kolarihirven etsimisessä.
Ohjaajan kanssa valjaissa ja hihnassa verijälkeä jäljestävä tietää, mitä tehdään, eikä pomppaa kesken kaiken muille jäljille.
Vuorokauden vanha jälkikään ei tee osaavalle koiralle tiukkaa.
Näytön osaamisesta voi antaa jäljestyskokeissa, mutta olennaista on kuitenkin taito jäljestää, ei titteli.
Uimaharjulaiset Anneli Hämäläinen ja Hannu Kortelainen tietävät, miten hyvästä metsästyskoirasta tulee myös hyvä jäljestäjä. Anneli on harrastanut jäljestystä parikymmentä vuotta, ja heidän 9,5-vuotias itäsiperianlaikansa Orismalaikan Seita on jäljestysvalio. Sen lisäksi koira on myös muoto- ja käyttövalio.
Kannusta sopivasti
Lähtökohtaisesti koiran on oltava riistaverinen, eli sillä on oltava halu ja motivaatio riistan perään. Jäljestävän koiran opetus kannattaa aloittaa jo ihan pienestä pennusta, mutta myös vanhempi riistaverinen koira oppii.
Nuorelle koiralle opastus ja kehuminen ovat tärkeitä, mutta sopivassa määrin.
- Antaa koiran tehdä töitä, ei koko ajan hoeta "hyvä, hyvä". Tällöin koira oppii, että metsässä mennään hiljaa ja ääneti. Muutoin koira voi myös alkaa kysellä ohjaajalta neuvoa, olenko minä nyt oikeilla jäljillä, Hämäläinen sanoo.
Koiraa tulisi kouluttaa sen luonteen mukaisesti.
- Jos Seidalle olisi tehty nuorempana kolme jälkeä viikossa, niin se olisi sanonut jo, että jäljestä itse, Hämäläinen naurahtaa.
Aluksi tuoreita jälkiä
Tavallisesti verijäljen annetaan vanheta jopa 20-25 tuntia ennen jäljestystä, mutta Hämäläinen neuvoo aloittamaan lyhyillä, noin 50 metrin jäljillä ja heti jäljen teon jälkeen.
- Myöhemmin koiraa ei sitten enää viedä tuoreelle jäljelle. Koirasta tulee tarkempi vanhemmalla verellä, koska se joutuu laittamaan kuonon tarkemmin maahan, hän opastaa.
Harjoitellessa jälkiä tulee tehdä erimittaisina, eri maastoihin ja eri-ikäisinä; ihan kuten oikeassakin jäljestystilanteessa.
- Mitä huonompi keli, ja mitä vaikeampi maasto kulkea ihmiselle, niin sitä helpompi koiralle on jäljestää. Oksiin tarttuu verta ja sateella jälki painuu paremmin maahan. Tuuli ja kuiva kangas ovat koiralle tosi vaikeita.
Jälkeen kannattaa myös tehdä katkoja, jotta nähdään, jäljestääkö koira nokialaista kumikenkää vai verta.
Verta jäljestävä etsii jäljen pään uudelleen tekemällä ympyrää.
Koiran kouluttaminen jäljestämään vaatii toistoja ja harjoitusta. Vain siten koira oppii myös hillitsemään muut mukavat hajut.
- Jos koira aikoo muille jäljille, niin kerrasta toiseen vain tuodaan takaisin. Opastetaan että sinä menet tuonne, Seidalla metsällä ja jäljestyksessä ohjaajana käyvä Hannu Kortelainen neuvoo.
Riistanhoitopiiri ylläpitää luetteloa jäljestävistä metsästyskoirista, ja se on jaettu muun muassa kaikille hirviseurueille.




