Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.12.2010 12:29
A A A

Voitto pani kiroamaan

Pakkaspäivän kääntyessä iltaan kilpailutiimit palaavat korpien kätköistä Raukkuun, jonne on tullut myös iso joukko kannustusväkeä ja muita kiinnostuneita. Yleinen hälinä hiljenee, kun tuomaristo marssii estradille ja ryhtyy tekemään tiliä päivän tapahtumista.

Tulosten julistaminen aloitetaan peräpäästä. Kun kuulutetaan toiseksi tulleen koiran pisteet, kajahtaa hiljaisesta salista luja kirosana: -kele! Kaikkien katseet kääntyvät Idän lohkoa edustaneen viitasaarelaisen Lucky Luken taustajoukkoihin: siinä olivat tämänkertaiset voittajat.

Vuodet eivät ole veljeksiä. Edellisvuoden voittaja oli jäänyt tällä kertaa viimeiseksi ilman ainuttakaan kosketusta hirveen.

Ylituomari Eskelinen veti tulokset yhteen.

- Järjestelyt olivat erinomaiset. Itse kilpailu oli tiukka, sillä kuusi parasta koiraa oli kolmen pisteen sisällä toisistaan. Tulokset olivat hyviä, mutta se nappitulos jäi uupumaan.

Lucky Luken omistaja Kari Wiik oli kuitenkin onnellinen mies.

- Tällaisen koiran mies saa vain kerran eläessään.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Metsästys