Kimmo Pöri Onnistunut eräretki on monen osatekijän summa. Muonituksen merkitys korostuu, mitä pidemmästä vaelluksesta on kyse - marssivathan armeijatkin vatsallaan. Ulkoiltaessa ruokahalu usein kasvaa entisestäänkin. Tämä ei ole suurikaan ihme, sillä normaaliin arkiseen askarteluun verrattuna energiankulutus kohoaa lyhyelläkin patikkaretkellä helposti jopa puolitoista-kaksinkertaiseksi. Erilaisista taulukoista on apua tarkan energiankulutuksen määrittelemiseksi normaalioloissa. Jokainen tietää suunnilleen oman kulutustasonsa, mikäli on onnistunut pitämään painonsa kurissa. Maastossa liikuttaessa lopullista energiankulutusta on kuitenkin vaikea arvioida, sillä siihen vaikuttavat mm. kulkijan kunto, oma sekä rinkan paino, maaston vaikeus, kuljetun matkan pituus, vaatetus sekä sääolosuhteet. Hiilihydraatteja kuivamuonista Jokainen varaa tietenkin syötävää omien mieltymystensä mukaan, mutta yksi sääntö kannattaa kuitenkin muistaa. Mieluiten liikaa muonaa kuin liian vähän. Tällöin retken venyminen päivällä parilla ennakolta arvaamattomasta syystä ei ole kummoinenkaan katastrofi. Yleensä viikon vaellusreissulla ei ole pelkoa painon lisääntymisestä, vaikka muonaa olisikin yli oman tarpeen. Se, mikä ruokatorvesta hulahtaa alas, kuluu kyllä elimistöä rasitettaessa. Nyrkkisääntö energian hankkimisessa on, että yli puolet siitä pitäisi saada hiilihydraateista, alle kolmannes rasvoista sekä reilu kymmenesosa proteiineista. Päähuomio aterioita suunniteltaessa kannattaa siis kiinnittää näiden polttoaineiden keskinäisiin suhteisiin. Retkiruoka rakentuu yleensä erilaisten pusseihin pakattujen hiilihydraattipitoisten kuivamuonien ja puurojen varaan. Suomalaisen perusretkieinekset, kuten Jalostajan hernekeitto ja HK:n Sininen jäävät armotta repun ulkopuolelle jäte -ja säilyvyysongelmien vuoksi. Kuivamuonien paras puoli on, ettei niitä käytettäessä tule kanniskeltua vettä mukanaan. Lisäksi erilaiset pasta -ja riisipohjaiset kuivamuonat ovat helposti jatkettavissa sekä täydennettävissä omien makumieltymysten mukaan. Jaksotus tärkeää Vähintään yhtä tärkeää kuin ruokalistan huolellinen etukäteissuunnittelu on aterioiden oikea jaksottelu kulkemisen tai muun puuhastelun lomaan. Aamupala on luonnossa liikkujan tärkein ateria, sillä se ratkaisee, miten askel päivän mittaan nousee. Mikäli sää on lämmin ja edessä on rankka taival, kannattaa kiinnittää huomiota myös nestetasapainoon ja sen säilyttämiseen. Kunnon hiilihydraattiannoksen saa vaikkapa kaurapuurosta tai myslistä, jonka sekaan on sekoitettu kuivahedelmiä tai -marjoja. Mikäli jatkuva puuron puputtaminen puistattaa, voi hiutaleiden sekaan silloin tällöin vatkata kiisseliä tai mehukeittoa. Johan taas maistuu. Lounaan nauttiminen on suositeltavaa, mutta ei suinkaan välttämätöntä. Monet pärjäävät pienillä välipaloilla aina illalliseen saakka, jolloin tankataankin sitten sitäkin runsaammin hiilihydraattipitoista pasta -tai riisipohjaisia ruokia. Liian pitkä paastoamista on kuitenkin vältettävä, sillä tällöin verensokeri alkaa nopeasti laskea rasituksen edelleen jatkuessa. Jos tilanteen antaa edetä liian pitkälle, voi matkanteko pysähtyä kuin seinään. Yksin liikuttaessa edessä voi olla todellinen vaaratilanne voimien ja harkintakyvyn petettyä. Parempi onkin napostella rusinoita tai kuivahedelmiä pieninä annoksina pitkin matkaan, jolloin verensokerin määrä pysyy tasaisena. Herkullista tikkukalaa Eräkokkailun suosio on viime vuosina kasvanut huimasti. Itse valmistettu kala -tai riista-ateria luonnossa nautittuna onkin elämys, jonka soisi yleistyvän entisestään. Kokonaan luonnon antimien varaan ei erä -tai vaellusretken muonitusta kannata kuitenkaan rakentaa. Ahti on tunnetusti oikukas eikä Tapionkaan mielenliikkeitä pysty aina ennustamaan, joten katteeton optimismi saattaa kostautua retken päättymisenä ennen aikojaan. Sen sijaan mahdollisuus herkutella aidolla erämuonalla kannattaa huomioida varaamalla mukaan suolaa, mustapippuria, vehnäjauhoa, sipuleita sekä liemikuutioita. Tyhjiin filmipurkkeihin pakatut mausteet ja jauhot eivät paljoa paina, mutta saavat ruoan maut paremmin esille. Saaliskala kypsyy tikun nokassa nuotion loimussa ilman suurempia ponnisteluja ja esivalmisteluja. Ennen kypsentämistä kalan kannattaa antaa levähtää muutama tunti, jottei se kuumennettaessa käpristyisi. Myös vaivan näkeminen kannattaa. Fileiksi leikattu lohi tai taimen jalostuu hetkessä joko paistinpannulla tai kattilassa perunoiden kera vertaansa vaille olevaksi herkuksi. Paistorasvan voi korvata ripottelemalla pannulle hieman suolaa ennen paistamista. Linturiistaa nuotiolla Riistalintujen täkkälihat voi irrottaa rangasta suolistamisen yhteydessä, jolloin niiden jatkokäsittely nuotiolla helpottuu merkittävästi. Irtileikatut täkät eli rintafileet voi jättää pihveiksi ja ruskistaa sellaisenaan tai paloitella perunamuussin kanssa nautittavaksi tuhdiksi käristykseksi. Linnunlihakeittokin on helppo valmistaa tulilla istuskeltaessa ja maistuu varmasti vaativimmallekin nautiskelijalle jahtipäivän päätteeksi. Syksyllä kunnon kastikkeen valmistaa helposti vaikkapa leiripaikan ympäriltä kerätyistä sienistä. Jälkiruokana puolestaan maistuvat itsepoimitut metsämarjat.
