Hauki on kala ja villihauki on kalastusmatkailukala
Pekka Reinikka
Tutun hokeman on Suomen Kalastuslehti (2/2007) jalostanut muotoon "Villihauki on kalastusmatkailukala".
Perusteluinaan lehti luettelee hauen monia erinomaisuuksia: Saalisvarma ja yleinen joka veden kala. Kasvaa riittävän suureksi. On hyvä vastustaja siiman päässä. On luontaisesti lisääntyvä villi laji.
Meille suomalaisille on miltei pakkomielle, että viehekalastuksessa vastapelurina pitää olla joku rasvaeväinen ja punalihainen: lohi, taimen, kirjolohi...
Ulkomaalaisia sen sijaan vähäiset ja useimmiten istutetut lohikalamme eivät niinkään kiinnosta. He tulevat tänne hämmästyttävän usein juuri hauen takia, sitä innokkaammin, mitä etelämpää Euroopasta he ovat.
Hauen varaan meillä on onneksi varsin paljon resursseja, jos ei nyt ihan joka vedellä kalastusmatkailuun, jossa kalastus on matkan tarkoitus, niin sitäkin enemmän matkailukalastuksessa, jossa kalastusmahdollisuus on matkan oheispalveluja.
Siihen soveltuvat erinomaisesti kaikki kalastusmuodot, joissa saadaan saaliiksi haukia: vieheet, koukut, pitkätsiimat, verkotkin. Pitää vain ennakkoluulottomasti ideoida ja rohkeasti toteuttaa hyvät ideat, jotka varsin usein ovat lähempänä jokaista kuin äkisti uskotaankaan.
Mielestäni hauki on meille suomalaisille myös oiva kuntoilukala, sillä mitä muuta esimerkiksi talviverkkoilu on kuin kuntoilua, ja siinä juuri hauki on useimmiten pääsaalis.
Kuitenkin ihmeen vähän talviverkkoilua harrastetaan, vaikka meille jokamieskalastajille siihen olisi ihan joka puolella yllin kyllin mahdollisuuksia. Kun katsoo lentokoneesta talvisia jäälakeuksiamme, niin ylen harvassa verkkojatoja näkyy.
Terveellisen kuntoilun ohella talvisilta verkkojäiltä saa myös terveellistä evästä ruokapöytään.
Hauki on paitsi terveellinen ruokakala, se on myös kulinaarikala. Esimerkiksi ranskalaisten hinku haukeen perustuu paljolti sen valkoisen lihan erinomaisuuteen.
Sen sijaan hämmästyttävän usein moni suomalainen suorastaan halveksii haukea, ei edes vaivaudu maistamaan muka moista neulatyynyä ja jänkäkoiraa, mitä kumpaakaan hauki ei suinkaan ole ainakaan sanan negatiivisessa tarkoituksessa.
Hauki "kestää" kulinaarisesti monipuolisen maustamisen, joten valmistusohjeita on ihan joka makuun, yksinkertaisista konstailuihin.
Vastaavasti lohi maistuu aina lohelta, maustoit sen miten tahansa. Hyvältä tosin, mutta aina "lohelta".
Paras ja uskollisen uuttera talviverkkokaverini, oma vaimoni, on kehittänyt hauelle ihan ikioman reseptinsä: paprikahauki.
Siinä uuninkestävän vuoan pohja peitetään sipulirenkailla ja paprikalohkoilla, eikä purjokaan asiaa pahenna. Sen jälkeen nahattomat ja kylkiruodottomat haukifileet vuokaan, päälle ripotellen sitruunapippuria ja suolaa, taas reilu kerros sipulia ja paprikaa, lopuksi koko ihanuus valellaan runsaalla kastikkeella, jossa kahvikermaan on vispattu tomaattisosetta ja ketsuppia, ja uuniin.
Siinä hauki on todella erinomaista ja hieman jokapäiväisestä poikkeavaa kalakulinarismia.
En juuri kammoksu metsästyksessä uusia tuulia ja apuvälineitä, kuten tutkapantoja ja "koirapuhelimia".
En edes äänenvaimentimia, joita en kylläkään itse käyttäisi, mutta jotka esimerkiksi asutuksen liepeillä iltaisessa kytispassissa ovat varsin ympäristöystävällisiä.
Nyt kuitenkin Metsästäjä-lehdessä (1/2007) jäniksen jäljittämistä koskevan artikkelin kuvassa esitettiin sellainen vempain, joka sai niskakarvani pystyyn ja jollaisia ei pitäisi jahtiin tuoda, nimittäin lämmönhakulaite makuuksellaan olevan jäniksen paikantamiseen.
Siinä jos jossakin on välinehulluus, delirium apparatus, mennyt arveluttavan, suorastaan tuomittavan pitkälle.
