Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.12.2010 14:42
A A A

Ennusta uusivuosi sulasta sokerista

Uudenvuoden juhlinnasta syntyy kotitalouksiin jätettä, joka vaatii erityistä huomiota. Esimerkiksi tulevaisuuden ennustamiseen käytettävä tina on suurimmaksi osaksi lyijyä, jonka vuoksi se kuuluu ongelmajätteeseen.

Ympäristöystävällinen juhlija kurkkaakin alkavaan vuoteen sulan sokerin tai steariinin avulla.

- Sulata hienoa sokeria kauhassa tinan tavoin. Kun tiputat sulan sokerin kylmään veteen, muodostaa se yhtä hienoja kuvioita, vinkkaa Jätekukon tiedottaja Virve Hartikainen.

Myös steariinista muodostuu perinteistä tinaa muistuttavia muotoja lumeen kaadettaessa. Ympäristöä säästät myös sulattamalla käytetyn tinan joka vuosi uudestaan.

Vuodenvaihdetta juhliessa on hyvä muistaa, etteivät myöskään vialliset raketit kuulu roskakatokseen. Paukuttelematta jääneen tai toimimattoman raketin voi toimittaa poliisilaitokselle tai tuotteen ostopaikkaan. Rakettikauppiaan tulee järjestää viallisen tuotteen palautusmahdollisuus ainakin viikon ajaksi uudenvuoden jälkeen.

Räjähtämättömät ilotulitteet voi halutessaan säilyttää veteen upotettuina. Näin varmistetaan, ettei ilotulitteiden sisältämä ruuti vahingossa räjähdä. Räjähtäneiden rakettien roskat puolestaan kuuluvat jäähdyttyään sekajätteeseen.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Vapaalla