Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.12.2010 16:16
A A A

Facebook tuli väliimme

Mieheni elämään on astunut rakas nimeltään Facebook. Hän päivittää usein statustaan ja pienimmästäkin ripsauksesta pitää kirjoittaa nettiin. Hän ei elä tätä elämää vaan Facebook-elämää. En halua, että hän kirjoittaa sinne kaiken. Hän on kuin joku holisti. Statusta päivitetään kaikkialta matkapuhelimestakin, jopa kirkon penkiltä, kun olimme häissä!

Facebook-leski

Facebook-yhteisöpalvelun sivustolla on Suomessa jo 1,3 miljoonaa käyttäjää. Facebook-palvelu on vasta kuuden vuoden ikäinen, mutta se on nopeasti saavuttanut suuren suosion.

Suosio hivelee Facebookissa oleminen koetaan usein hyvin palkitsevana, koska se on elämyksellistä, vuorovaikutteista ja myönteisiä sosiaalisia kontakteja tarjoavaa. Monet kokevat helpommaksi kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan netissä kuin kasvotusten. On hienoa kokea olevansa suosittu, jos on saanut hankittua itselleen kymmeniä tai satoja nettiystäviä ja samalla voi vielä säädellä sitä, millaisen kuvan itsestään antaa.

Kuvauksestasi päätellen miehesi Facebookin käyttöön näyttäisi liittyvän addiktion eli riippuvuuden piirteitä. Facebookin päivittäminen on jo varsin pakonomaista, jos sitä täytyy tehdä kirkossakin. Riippuvuudesta kertovat myös parisuhteen laiminlyöminen ja aitojen sosiaalisten suhteiden kapeneminen.

"Uskottomuutta" Addiktion piirteisiin kuuluu myös ajatusten jatkuva pyöriminen Facebook-asioissa, syyllisyydentunteet ja runsaan netinkäytön salailu. Henkilöt, joilla on taipumusta muihinkin riippuvuuksiin (työ, alkoholi, pelaaminen) ovat alttiimpia kehittämään myös Facebook-riippuvuuden. Facebook-riippuvuuttaan voi testata päihdelinkin kautta (www.päihdelinkki.fi) ja esimerkiksi A-klinikat ja päihdeterapeutit tarjoavat apua tästäkin riippuvuudesta irrottautumiseksi.

Facebook-riippuvuus on hyvin haitallinen parisuhteen kannalta, koska riippuvuudesta kärsivä on ikään kuin uskoton kumppani, joka on asettanut yhteydenpidon ystäviin ja tuttaviin parisuhteensa edelle ja hänen ajatuksensa pyörivät netissä seurustelun ympärillä. Rinnastuksesi miehesi uuteen rakkauteen, Facebookiin, on osuva, koska kuvaamasi riippuvuuden seuraukset ovat samanlaisia kuin uskottomuuden vaikutukset parisuhteelle.

Puolison kannalta on varsin loukkaavaa, jos kumppani seurustelee mieluummin tietokoneen kuin vierellä olevan tärkeimmän ihmisen kanssa. Puhumiseen ei ole tarvetta, jos kuulumiset vaihdetaan nettiystävien kanssa ja parisuhteen luottamus kärsii, jos kaikki asiat jaetaan nettiyhteisössä.

Mielestäni sinun on syytä kertoa puolisollesi olevasi huolissasi hänen Facebook-riippuvuudestaan ja sen vaikutuksesta sekä häneen että parisuhteeseenne.

Voisitte yhdessä laatia sopivan vieroitusohjelman, jotta miehesi saisi sosiaalisen median käyttönsä paremmin hallintaan. Facebookia voisi aluksi päivittää vaikkapa aamulla ja illalla ja päivityksiä voisi sitten tästä harventaa. On odotettavissa, että puolisosi on aluksi levoton ja ärtynyt, kun ei pääsekään mieliharrastuksensa pariin. Olisikin hyvä pohtia, mitä yhteistä keksisitte netinkäytön tilalle.

Aino Pulkka on iisalmelainen psykologi ja perheterapeutti. Lähetä kysymys sähköpostitse ainonpulkassa@savonsanomat.fi, lomakkeella Savon Sanomien verkkosivuilla vapaalla-osiossa tai postitse Savon Sanomat, Ainon pulkassa, PL 68, 70101 Kuopio.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Vapaalla