Katso leivontavinkit äitienpäivään
Hedelmäinen täytekakku
Kirsti Karttunen
Kauden Kevyiden arkistosta löytyy äidille tai isoäidille monenlaisia herkkuja leivottavaksi. Jos keittiössä puuhaamiseen on aikaa, ansaitsee äiti ehdottomasti raikkaan hedelmillä ja rahkalla täytetyn kakun.
Pohja:
150 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 dl maitoa
Täyte:
1 kiiwi
2/3 tlk aprikooseja
1/2 purkkia sitruunaista rahkaa
2 dl kuohukermaa
Kuorrute:
200 g maito- tai valkosuklaata
1,5 dl kermaa
2 rkl voita
Vatkaa voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan maidon kanssa vuorotellen.
Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 55 minuuttia.
Kumoa ja halkaise kakku vasta jäähtyneenä. Kostuta halkaistu kakku reilulla desilitralla hedelmämehua tai -likööriä. Lisää pohjan päälle viipaloidut kiiwit ja aprikoosit.
Vaahdota kerma ja lisää rahka joukkoon. Kun levität kermaseosta kakkupohjan päälle saat kakun pysymään koossa paremmin, jos laitat rengasvuan renkaan uudestaan kakun ympärille.
Laita toinen puolikas täytteen päälle ja siirrä kakku hetkeksi jääkaappiin.
Valmista kuorrute sulattamalla suklaata miedolla lämmöllä kattilassa. Sekoita suklaan joukkoon kerma ja voi. Hämmennä tasaiseksi. Anna kuorrutteen jäähtyä hetken ennen kuin lisäät sen täytekakun päälle.
Koristele kakku joko syötävillä tai tuoreilla kukilla.





