Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
05.05.2011 13:37
Herää kukonlaulun aikaan ja bongaa tipu
Merja Raatikainen
Vaihda keväthepenien bongailu viikonloppuna lintujen kevät puuhien tarkkailuun. BirdLife Suomi järjestää lauantaina 7.5. Tornien taito -tapahtuman, jossa yritetään tunnistaa klo 5-13 välisenä aikana mahdollisimman monta lintulajia. Sekä kuulo- että näköhavainnot siivekkäistä lasketaan mukaan.
Yleisö saa tulla seuraamaan harrastajien leikkimielistä kilpailua torneille ja oppimaan linnuista. Useilla torneilla järjestetään lauantaina myös opastettuja linturetkiä.
Tempaus on järjestetty vuodesta 1994 asti. Viime vuonna bongauksia tehtiin 300 lintutornissa.
Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan perjantaihin saakka.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa





