Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.02.2011 10:09
A A A

Ikäihmisiä ikuistettuina kuviin

Kasvojen uurteita, ryppyisiä käsiä ja harmaantuneita hiuksia. Kuopiolaiset valokuvataiteen ystävät pääsevät parhaillaan ihailemaan ikäihmisiä ja heidän arkeaan kuvaavia valokuvanäyttelyitä useassa eri paikassa.

Brasiliasta yhdeksän vuotta sitten Suomeen kotiutunut valokuvaaja Andréa Vannucchi kuvaa VB-valokuvakeskuksen näyttelyssään suomalaista vanhuutta. Valokuvaaja on etsinyt yhteistyössä elokuvaohjaaja Tarja Lapilan kanssa vuoden kiertokulkuun kytkeytyviä ilon ja voiman lähteitä vanhenevan ihmisen arjessa.

Näyttelyn valokuvissa esiintyvät kymmenen Perniössä ja Särkisalossa asustavaa vanhaa ihmistä vuoden ajalta. Mistä arvaisin mikä sinulle on mieleen? -näyttely on esillä VB-valokuvakeskuksessa 6. maaliskuuta saakka.

Suokadun palvelutalolla puolestaan on esillä kotona asuvien ikäihmisten valokuvapajan tuloksia. Vierivät kuvat -näyttely syntyi ikäihmisten tutustuttua vanhoihin valokuviin, heidän tehtyään niistä elämänkartastoja ja kuvattuaan uusia kuvia. Suokatu 6:n palvelutalon ruokasalissa ja toisen kerroksen käytävällä esillä oleva näyttely on avoinna arkisin kello 8-15. Näyttely päättyy 27. helmikuuta. Tämän jälkeen valokuvat kiertävät myös muissa palvelukeskuksissa.

Varttuneiden ihmisten piirteitä pääset tarkastelemaan myös Kuopion muotoiluakatemian Elämä näkyvissä -näyttelyssä. Tekstiilimuotoilun opiskelijoiden toteuttamassa näyttelyssä valokuvat ja muotokuvapiirrokset päästävät katsojan kurkkaamaan ikäihmisten arkitodellisuuteen.

Näyttely on avoinna 15. maaliskuuta saakka oppilaitoksen yhteydessä toimivassa Taitemia-galleriassa. Galleriaan pääset tutustumaan arkisin kello 8-16, ja sisään on vapaa pääsy.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Vapaalla