Isänpäivänä elokuviin tai teatteriin
Niina Korhonen
Sunnuntaisena isänpäivänä on Kuopiossa tarjolla kulttuuria ja menoa isille ja ukeille moneen makuun. Nauttiiko sinun isäsi musiikista, teatterista vai elokuvasta? Tässä muutamia vinkkejä isänpäivänviettoon:
Tanssiteatteri Minimin Sulaketta lainaamassa -esityksiin pääsevät isät ilmaiseksi maksavan seuralaisen kanssa. Isänpäivän kunniaksi isille ilmaisia esityksiä pidetään perjantaina 12.11. ja lauantaina 13.11. kello 19. Esitys sopii vain aikuisille.
Kino Kuvakukossa esitetään sunnuntaina kello 15 isänpäivän kunniaksi Stephen Kingin klassikko Stand by Me. Viimeisestä lapsuuskesästä kertova elokuva on K11, joten elokuvaa pääsee katsomaan hieman isompien lasten kanssa. Elokuvaan on vapaa pääsy.
Jos pyhää viettää mieluummin kotona, on hyvä vaihtoehto vuokrata filmi katsottavaksi kotisohvalta. Esimerkiksi kotimainen dokumenttielokuva Isältä pojalle ja ranskalaisdraama Isäni kunnian päivä sopivat päivän teemaan. Rennompaan menoon voi suositella esimerkiksi jenkkikomediaa Morsiamen isä ja Josef Faresin ohjaamaa ruotsalaiskomediaa Faija.
Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisalissa on sunnuntaina kello 18 juhlakonsertti, jossa juhlistetaan kanttorikoulutuksen 50 vuotta Kuopiossa. Esiintyjinä on Sibelius-Akatemian nykyisiä opettajia ja opiskelijoita. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Isänpäivänä ovat myös Kuopion kaupunginteatterin ainoat syyskauden sunnuntaiesitykset. Suurella näyttämöllä nähdään kello 15 farssikomedia Lainatenori ja Studiossa draama Pieni raha kello 15.15. Lippujen hinta sisältää väliajalla kahvin tai teen ja isänpäiväleivoksen.
Kaupunginteatterilla on sunnuntaina myös maksuton Näyttelijä valmistautuu -tilaisuus kello 14.15. Näyttelijä Karri Lämpsä kertoo työstään ja muuntautuu Lainatenorin rooliinsa. Puolen tunnin tilaisuus on maksuton.
Sunnuntaina koko perheen voimin voi lähteä hemmottelemaan isää myös kylpylään. Esimerkiksi Vuorelassa sijaitsevassa Kunnonpaikassa isä pääsee ilmaiseksi uimaan muun perheen mukana.
Jos sunnuntaisen juhlaruoan aikoo nauttia ulkona, tarjoavat esimerkiksi Puijon tornista aukeavat upeat näkymät myös silmänruokaa itse aterian lisäksi. Useissa ravintoloissa on tarjolla erikseen isänpäivä-menu. Suuremmalle poppoolle pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen.
Hyvää isänpäivää kaikille isille!





