Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.03.2011 11:47
A A A

Kissaakin voi kouluttaa

Temppujen tekeminen yhdistetään yleensä koiriin. Aivan yhtä lailla kissakin voi oppia antamaan tassua tai kierähtämään. Opiskelu on samalla erinomaista aivojumppaa.

Kissakoulu voi virkistää passiivista kissaa ja kanavoida yliaktiivisen energiaa sallittuihin kohteisiin. Ylipainoiselle kissalle aktivointi on hyvä keino liikkua ja saada ravintonsa toiminnan kautta.

- Usein se, minkä ihminen kokee ongelmakäyttäytymisenä, on kissalle luonnollista. Sen kuuluukin raapia ja kaivaa multaa. Käyttäytymiselle voi kuitenkin opettaa sallittuja kohteita. Jos kissalla on tapana raapia sohvaa, sen viereen voi nostaa raapimispuun ja innostaa kissaa käyttämään kynsiään siihen. Jos tarjolla on parempi vaihtoehto, kissa yleensä valitsee sen, tietää Elina Väyrynen.

Väyrynen on turkulainen kissaharrastaja, joka omien kissojensa kouluttamisen ohella jakaa kissankoulutusoppeja muille kissaihmisille kurssien ja yhdessä Jan Nyströmin kanssa kirjoittamansa Kissan aktivointi -kirjan avulla.

Vauhtikissa oppii Väyrysen maatiaiskissa Fedja oli oikea rasavilli. Kun Väyrysen asumismuoto ei sallinut Fedjan omaehtoista ulkoilua, emäntä tiesi, että oli tehtävä jotain.

Opit koirankoulutuksesta ja agilitykursseilta tulivat mieleen, ja lopulta hän löysi hengenheimolaisia Suomen Agilitykissat ry:stä. Fedja sai sille mieleistä kissan käyttäytymisen ja fysiologian huomioivaa tekemistä - ja Väyrynen sai pitää verhonsa ja tapettinsa.

- Fedja on meillä edelleen paras aktivointikissa, vaikka sillä jo ikää onkin. Se on fiksu ja aktiivinen. Koulutuksen näkökulmasta energisimmät ovat myös helpoimmin innostuvimpia, Väyrynen sanoo.

Omien kissojensa kanssa Väyrynen treenailee päivittäin lyhyitä jaksoja ylläpitääkseen opittuja asioita. Kun aikaa on enemmän, hän saattaa ottaa isompia haasteita, vaikkapa uuden tempun.

Opittava asia pilkotaan pieniksi, helpoiksi osioiksi, jotka harjoitellaan yksi kerrallaan. Esimerkiksi renkaan läpi kulkemista harjoitellessa ensimmäinen onnistuminen on se, kun kissa katsoo renkaan suuntaan. Kun se sujuu, palkitaan renkaan suulle katsomisesta, sitten liikkeestä esteen suuntaan ja niin edelleen.

Palkkio odottaa Tehokkaimmaksi kissan oppimisen avuksi Väyrynen on kokenut naksuttimen, jolla kissan saa palkittua toivotusta toiminnasta nopeasti ja tarkasti, kun mielikuva palkkiosta on yhdistetty tiettyyn ääneen.

- Kissa oppii samalla tavalla kuin muutkin eläimet. On oltava joku keino, jolla eläin motivoidaan. Ensimmäiseksi tulee tutustua kissaan ja miettiä, mikä motivoi juuri sitä. Kun mieleinen palkkio on löytynyt, sitä käyttämällä voi opettaa toivottuja asioita, Väyrynen kertoo.

Monelle kissalle ruoka on hyvä palkkio. Joku pitää huomiosta ja silityksistä, toisia voi palkita pienillä leikkihetkillä. On osattava lukea kissaa ja vastattava sen käytökseen.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Vapaalla