Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.06.2011 20:52
A A A

Katso videolinkki!

Kukkaseppele on kesätytön kruunu

Tänä kesänä kukkien voimaan voi luottaa, sillä kukat pomppaavat kesäisten mekkojen ja toppien kuoseista kookkaiksi koristeiksi pään päälle.

Vaikka luonnonkukista punottu seppele on, ei vähiten kukkien omatoimisen keräämisen ja letittämisen vuoksi, kaikista viehättävin vaihtoehto kannattanee pidempiaikainen seppele punoa suosiolla yön yli kampauspöydällä kestävistä kukista.

Käsistään kätevä solmii itselleen kesäyöstä toiseen kauniina pysyvän seppeleen esimerkiksi tekokukista, niitä neulan ja langan avulla yhteen punoen. Tekokukat voi ommella vaikkapa vihreään satiininauhaan, johon jätetään reilusti solmimisvaraa.

Toinen vaihtoehto on askarrella kukkaseppele kuumaliimaa apuna käyttäen suoraan ohueen hiuspantaan.

Näpertelemisestä herkästi tuskastuva tilaa kukkaseppeleensä netistä tai ostaa asustekaupasta kasan erilaisia, yksittäisiä kukkakoristeita, jotka sopivat pään päälle laitettaviksi kaikki yhtä aikaa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Vapaalla