Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.05.2011 09:45
A A A

Sangria kruunaa kesän juhlat

Kesän grilliherkkujen kaveriksi tai esimerkiksi ylioppilasjuhlien juomaksi sopii mainiosti espanjalaislähtöinen helmeilevä sangria. Yleisimmin sangria syntyy punaviinistä ja sitruksen makuisista virvoitusjuomista. Tuhti punaviini ja hapan virvoitusjuoma kun muodostavat maistuvan yhtälön.

Eri muunnoksia juomasta voi olla yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Vaalea sangria syntyy valkoviinistä ja alkoholiton versio puolestaan rypäle- tai omenamehusta. Tärkeintä on muistaa, että sangria tarjoillaan erittäin kylmänä.

Perinteisesti sangria tarjoillaan lasikannusta, mutta hauskan tarjoiluastian juomalle saa myös käyttämällä suurta lasipurkkia.

Hedelmäinen sangria:

1 litra punaviiniä

1 litra sitrusvirvoitusjuomaa, esimerkiksi Sprite

1 dl appelsiinimehua

2 rkl sokeria

1 appelsiini viipaloituna

1 sitruuna viipaleina

1 rasia mansikoita viipaleina

Parhaan sekoituksen löydät maistamalla juomaa ainesosien lisäilyn välissä. Höystä sangria lopuksi viipaloiduilla hedelmillä, joiden runsas määrä onkin yksi sangrian koukuttavimmista piirteistä.

Mukaan voi lisätä myös limeä tai vesimelonia oman maun mukaan. Myös omenanviipaleet ja kaneli tuovat juomalle herkullisen maun.

Sangriaa voi halutessaan makeuttaa brandyllä tai rommilla. Appelsiinimehu ja hunaja ajavat saman asian.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Vapaalla