Web-kamera tarkkailee emoa ja pentuja
Seuraa Nellin synnytystä livenä verkossa
Merja Raatikainen
Heikuroiden perheessä Maaningan Käärmelahdessa eletään korvat pienillekin vinkaisuille ja rapsahduksille herkistyneinä. Pian kaksi vuotta täyttävä estrelanvuoristokoira Nelli synnyttää ensimmäisen pentueensa aivan lähipäivinä.
Myös Savon Sanomien lukijat pääsevät seuraamaan H-hetkeä. Laatikkoon tehtyyn pentupesään asennettava web-kamera tarkkailee tiineyden viimeisiä päiviä 24 tuntia vuorokaudessa. Koneen ääressä kannattaa olla erityisesti sunnuntain ja keskiviikon välillä, sillä silloin astutuksista on kulunut 63 vuorokautta.
Omistaja Kati Heikura kertoo, että ennestään kolmen koiran kokoinen karvakomppania kasvaa ainakin neljällä pennulla. Emon vatsassa voi olla myös yllätystulokkaita, jotka eivät näkyneet ultraäänitutkimuksessa..
- Vähän aikaa sitten toinen saman rotuinen koira sai Karttulassa kymmenen pentua.
Oma lauma tiukassa tarkkailussa
Portugalista kotoisin oleva estrelanvuoristokoirat sopivat hyvin vahtikoiriksi. Myös Nelli on rodun tyypillinen edustaja eikä antaudu vieraiden rapsuteltavaksi automaattisesti. Heikura ei kuitenkaan usko, että emon kanssa tulee kiistaa pentujen käsittelystä.
- Nelli tulee oman porukan kanssa tosi hyvin toimeen. Meidän nuorin kohta vuoden ikäinen lapsikin saa tulla sen kanssa yhtäaikaa ruokakupille.




