Tapaa vesinäyttelyn taiteilija sunnuntaina
Niina Korhonen
Kuopion taidemuseossa pääsee sunnuntaina tutustumaan taiteilijaan näyttelyn takana. Kuvataiteilija Kristiina Korpela, yksi suomalais-eteläafrikkalaisen Waters - Vesiä - Amanzi -näyttelyn tekijöistä, on paikalla keskustelemassa näyttelyn teemoista.
Näyttelyssä kuvataan sitä, kuinka vesi sekä yhdistää että erottaa ihmisiä. Vesi laittaa meidät epätasa-arvoiseen asemaan, sillä kaikille ei ole tarjolla puhdasta vettä. Toisaalta kaikkia maailman ihmisiä koskettavat ilmastonmuutokseen liittyvät katastrofit, kuten tulvat tai kuivuus. Vesien äärellä asuvat taiteilijat Jill Trappler ja Eunice Geustyn Kapkaupungista, Witty Nyide Durbanista, Kristiina Korpela ja Jaana Partanen Kuopiosta sekä Leena Mäki-Patola Varkaudesta käsittelevät näitä teemoja näyttelyssään.
Muun muassa videoista, grafiikasta, valokuvista ja installaatioista koostuva näyttely oli esillä ensimmäistä kertaa Kapkaupungissa keväällä 2010, sittemmin se nähtiin Durbanissa ja Johannesburgissa.
Kuopiossa myös katsojat voivat ottaa osaa näyttelyyn. Kristiina Korpelan Ämpäri-installaatioon saa osallistua tuomalla paikalla sinkki- ja emaliämpäreitä.
Kuvataiteilija Kristiina Korpela on paikalla Kuopion taidemuseolla sunnuntaina 20.3. kello 14. Waters - Vesiä - Amanzi -näyttely on esillä 15.5. saakka.





