Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.08.2010 14:59
A A A

Katso kuvasarja kirpputorilta!

Torille tullaan yhä uudestaan

Kuopion torikirppikset ovat keränneet tänä kesänä runsaasti väkeä joka kerta järjestettäessä. Aamuseitsemän aikaan torilla on jo paljon myyjiä ja parhaat paikat on tultu varaamaan heti kello kuuden aikaan, sillä auringon hiipiessä esiin hiipivät torille myös asiakkaat.

Myyntipöydän voi varata torivalvojalta etukäteen ja vapaaksi jäävät pöydät tulevat jakoon kello yhdeksältä. Myyntipaikkojen suhteen nopeus on valttia ja ensimmäiset kaupatkin tehdään jo tavaroita esiin laitettaessa.

Osa myyjistä toteaa kesäkirpputorin olevan rentoutumispaikka, jossa tyhjenee kesäasunnon aarteiden lisäksi myös pää.

- Täällä on oltu tyttären kanssa yhdessä useina kesinä, kuopiolainen Laila Pekkarinen kertoo.

Pekkarinen toteaa käyvänsä kirpputoreilla myös asiakkaan ominaisuudessa, sillä kesäpäivää on mukava viettää myyntipöydän molemmin puolin.

- Suurin osa myytävistä on kesämökiltä tai kotoa, sillä 70-luvulta asti kaapissa olleet astiat kaipaavat vaihtoon. Joskus tulee hankittua kirpputoreilta jotain myyntiinkin, Pekkarinen kertoo.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Vapaalla