Vinkit itse näpertelyyn verkkopalvelussa
Soili Väisänen
Käsillä tekeminen, kierrätys ja "mummoilu" vahvistuvat vahvistumistaan elämäntyylinä, joten kaikenlaiselle tuunailulle, näpräilylle, nikkaroinnille ja kodin puuhastelulle on nyt avattu oman osionsa savonsanomat.fi-verkkopalvelussa.
Sieltä saat ohjeet, kun haluat vaikkapa tehdä havukranssin, paketoida erilaisia lahjapaketteja tai ommella kestovaippoja. Tai ehkä eteesi tulee tilanne, että pitäisi kattaa seisova pöytä ja taitella lautasliinat. Mitenkäs siitä selvitään? Itse tehty -sivusto tulee hätiin!
Tekisikö mieli maalata vanha tuoli tai jokin muu huonekalu? Kokeile vaikkapa krakelointitekniikkaa teko-ohjeillamme.
Itse tehty -sivuille kootaan myös kuopiolaisten sisustusalan yrittäjäsiskosten Annu Santaniemen ja Liinu Kekäläisen kotivinkkejä. Erillisen Annu ja Liinu -osion ensimmäisiä juttuja ovat kodin säilytysvinkit, joista ensimmäinen julkaistaan 3.10. ja siitä eteenpäin viikottain. Jutut julkaistaan myös Savon Sanomien peruslehdessä samassa aikataulussa.




