Kun raisiolainen Sini Rekola, 27, suuntasi häämatkansa jälkeen appivanhempien tykö noutaakseen Tyyne-kissansa, huomasi hän heti, ettei kaikki ollut hyvin. Tyynen jalat eivät kantaneet, kissa kaatuili ja tuntui olevan muissa maailmoissa.
- Soitin välittömästi eläinlääkärille. Myöhäisestä ajankohdasta johtuen meidät ohjattiin eläinlääkäripäivystykseen, jossa vietin mieheni kanssa koko illan. Useiden tutkimusten ja röntgenkuvien jälkeen lääkäri ehdotti varovaisesti viimeisen piikin antamista, Rekola muistelee.
- Emme kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa halunneet uskoa asian olevan niin vakava, että piikille pitäisi mennä. Ajattelimme, että tilanne parantuisi seuraavien tuntien ja päivien aikana.
Ikuiseen uneen ilman kiirettä Päivystyskäynnin jälkeen Tyynen tila vain huononi. Seuraavana yönä Rekolat tekivät raskaan päätöksen. Neljä vuotta sitten Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen löytökissatalosta Raisioon muuttaneen kissaneidin kärsimyksiä ei voinut enää pitkittää.
Tyynen viimeiselle eläinlääkärikäynnille Rekolat lähtivät yhdessä.
- Juttelin ja silitin Tyyneä koko lääkärikäynnin ajan. Se sai nukahtaa ikiuneen meidän vieressämme oman huopansa päällä. Nukutuspiikin jälkeen saimme hyvästellä Tyynen rauhassa, ilman kiirettä.
- Kotona poismeno iski vasten kasvoja, enää ei ollut ketään odottamassa eteisessä. Ensimmäiset päivät olivatkin pahimmat, nukahdin itkien ja heräsin aamulla kyyneleet silmissä.
Vähitellen kyyneltulva ehtyi ja muistot Tyynestä, sen tavoista ja teoista saivat välillä nauramaankin. Rekolat myös huomasivat, etteivät he osaa olla ilman kissaseuraa. Syksyllä koti kasvoikin kahdella kissapojalla, jotka ovat osaltaan auttaneet surutyössä.
- Silti muistot Tyynestä saattavat tulla mieleen yhtäkkiä johonkin tiettyyn asiaan tai tilanteeseen liittyen. Tyynen uurna on vielä tällä hetkellä olohuoneemme kirjahyllyssä, mutta keväällä kissaneiti on tarkoitus haudata kukkapenkkiin aurinkoiselle paikalle punaisten kukkien alle. Tyynen lempipaikalle.
Epätietoisuus tuntuu pahalta Noin kuusi vuotta sitten porvoolaisen Iina Liljendahlin, 21, kissa Nirppu kuoli sairastelun jälkeen. Perheeseen jäi Nirpun poikanen Julle, jolle Liljendahlin lapsikatras toivoi kaveria. Vanhemmat tekeytyivät vastahankaisiksi, mutta kuinka ollakaan, jouluaattona Iina löysi kuusen alta pehmeän ja naukuvan paketin.
Harmaa pieni kissanpoikanen sai kasteessa nimen Viljo. Kissa sopeutui perheeseen erinomaisesti, se oli kova puskemaan ja pörisemään. Liljendahlin koirienkin keskuudessa Viljosta tuli "hyvä jätkä", jonka kanssa sai spurtata ja vaania ympäri pihaa karvat pölisten.
Talvisin totaaliseksi sisäkissaksi sulkeutuneen Viljon vaellusvietti heräsi aina keväisin. Vaikka kissa olikin leikattu, viihtyi se välillä pitkilläkin vaelluksilla palaten kuitenkin aina syksyksi kotiin.
Viimeiselle kevätreissulleen Viljo suuntasi huhtikuussa. Sen jälkeen siitä ei ole näkynyt vilaustakaan.
Aluksi Liljendahlit eivät huolestuneet.
- Mutta kun muutama viikko kului, laitoin Karkurit.fi-sivulle kuvan ja tuntomerkit, paikallislehtiin ilmoituksen, kissataloon täytin kadonneet-kaavakkeen ja kylillekin panin vielä sanan kiertämään, Liljendahl kertaa.
- Nyt eletään vaikeita aikoja. Jotenkin sitä on hyväksynyt, että ehkä Viljo ei enää tule takaisin, jos sille todella on sattunut jotain. Tai ehkä joku on ottanut sen?
- Tuntuisi helpommalta hyväksyä asia, jos edes näkisi kissan ruumiin tai että se on jollain hyvässä hoidossa ja kunnossa. Nyt ei yhtään tiedä, mitä ajatella.
