Tiukka vuosi toi naisia verokärkeen
Anna Laukkanen
Naisten määrä liki tuplaantui rikkaimpien joukossa Savon eniten tienaavien kymmenen kärki koostui silti vain miehistä.
Viime vuoden verotietojen perusteella 13 naista sijoittui Savon 50 kovatuloisimman joukkoon.
Hyppäys aikaisempiin vuosiin on selvä, sillä vuoden 2008 verotietojen perusteella 50 rikkaimman joukkoon ylsi Savosta seitsemän naista ja vuosien 2007 ja 2006 tietojen mukaan kuusi.
Samaan aikaan 50 parhaiten tienaavan kokonaistulot ovat kuitenkin pienentyneet.
Vuoden 2009 tuloilla 50 rikkaimman joukkoon pääsi noin 370 000 euron potilla. Vuonna 2008 rahaa piti tahkota lähes 490 000 euroa. Myös vuosien 2007 ja 2006 verotiedoissa 400 000 euron raja piti ylittää selvästi.
Naisia ei tuoreissa verotiedoissa löydykään Savon kymmenen rikkaimman joukosta. Vuosina 2006-2008 kymmenen kärjessä oli yksi tai parhaimmillaan kaksi naista (2007).




