Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.01.2012 18:49
A A A

Pelicans-KalPa 5-1

Pelicans höykytti KalPaa olan takaa

Lahden Pelicans käskytti KalPaa isännän ottein tiistaisessa jääkiekon SM-liigaottelussa: pisteet jäivät etelään maalein 5-1 (2-1, 2-0, 1-0). Liigakakkonen kavensi näin sarjakärki KalPan etumatkan kuuteen pisteeseen. Lahtelaiset ovat voittaneet seitsemästä viime ottelustaan kuusi. KalPa on voittanut joukkueiden neljästä keskinäisestä kohtaamisesta vain yhden.

Salmisen osuma laiha lohtu

Avausmaalista vastasi kotijoukkue, kun Ässistä Lahteen siirtynyt tsekkivahvistus Radek Smolenak iski liigakauden 15. maalinsa.

KalPa-vahti Mikko Koskinen sai nöyrtyä jo toistamiseen kolme minuuttia myöhemmin, kun Pelicans onnistui ylivoimalla ajassa 7.46. Maalintekijäksi merkittiin Vili Sopanen.

KalPa kavensi 2-1:een Sakari Salmisen ylivoimaosumalla ajassa 18.28. Esityön tekivät Marko Kauppinen ja Mikko Kukkonen. Juuri ennen erän loppua vieraiden Jasse Ikoselle tuomittiin 2+10 minuuttia selästä taklaamisesta.

Pelicans karkasi jälleen kahden maalin johtoon toisen erän alussa, kun Sopanen osui toistamiseen ja jälleen ylivoimalla. Keskushyökkääjä Justin Hodgman nappasi jo illan kolmannen syöttöpisteensä. Maali syntyi, kun Mikko Kukkonen istui kaksiminuuttista koukkaamisesta.

Kotijoukkue siirtyi 4-1-johtoon pian ottelun puolenvälin jälkeen. Arttu Luttinen syötti ja Ryan Lasch pyssytti. Osat vaihtuivat kolmannen erän lopulla, kun Luttinen pääsi maalin makuun, Laschin ja Tero Koskirannan saadessa syöttöpisteet.

Pitkä lista sairastuvalla

KalPan kapteeni Sami Kapanen puuttui kokoonpanosta vatsataudin vuoksi.

Jussi Timonen toipui illan otteluun kuumeestaan ja vatsataudistaan odotettua nopeammin. KalPalla on kuitenkin kova pakkipula Timosen toipumisesta huolimatta, joten normaalisti hyökkääjänä pelaava Joonas Riekkinen pelasi tällä kerralla pakkina.

KalPan puolustajista olivat loukkaantumisten takia sivussa Ryan Lannon, Henri Laurila, Adam Masuhr ja tuore hankinta Ryan Glenn.

- Hävisimme Lahdessa viimeksikin, vaikka silloin pelaajia puuttui Pelicansilta, vähätteli KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola harvennuksia savolaisriveissä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

New Articles