Pieksämäen uimahallilla on aikuisten K-18 -ilta
Janne Laitinen
Facebookissa on ihmetelty lehti-ilmoitusta, jonka mukaan Pieksämäen uimahallissa järjestetään perjantai-iltana "aikuisten viihteellinen ilta", jonka ikäraja on 18.
Liikuntasihteeri Jaana Ruuskanen kertoo, että kyseessä on aikuisille suunnattu liikunta- ja hemmotteluilta, jonka järjestää Pieksämäen kaupungin liikuntatoimi.
-Ei siihen liity dramatiikkaa eikä muuta, Ruuskanen naurahtaa.
-Siellä on lainattavissa liikuntavälineitä, joita yleensäkin käytetään allasosastolla, eli esimerkiksi juoksuvöitä. Lisäksi on maksullisia jalkahoitoja ja intialaista päähierontaa ja tuoksusauna.
Tapahtuma tunnettiin ennen nimellä Kuutamouinti.
-Mietittiin, miten tuoda julki se, ettei toivota sinne lapsia. Nyt annetaan selkeä viesti, että ilta on aikuisille, Ruuskanen selittää.
Pieksämäen uimahalli haluaa tarjota aikuisille oman tapahtuman vastapainoksi lasten peuhupäiville.
-Rauhoitetaan halli aikuisille. Jos isä ja äiti haluavat tulla nauttimaan illasta, tietävät jo tullessaan, että järjestävät lapsilleen hoitopaikan.




