Savon Sanomien jääveikkaus
Voittajalla kotijärvi kohdalleen
Seppo Kononen
Milloin jäätyvät Savon järvet normaaliajassa?
Se on hyvä kysymys nyt, kun järvet tuntuvat jäätyvän tai sulavan melkeinpä miten sattuu. Vanhat merkit eivät ole pitäneet moneen vuoteen paikkaansa Savon Sanomain perinteisessä jääveikkauksessa, vaan luonnon vuotuista kiertoa pitkään seuranneitten arvostettujen mestareidenkin vastaukset muistuttavat enemmän arpapeliä.
Poikkeuksellisen vaikeaksi veikattavaksi osoittautui tämänkertainen jäitten tulo. Viidestä järvestä Kallavesi ja Suontienselkä umpeutuivat vasta alkaneen uuden vuoden puolella tammikuun alussa.
Kun myös yleensä nopeimmin jäätyvien järvien - matalavetisten Pieksäjärven ja Poroveden - jäätyminen lykkääntyi pitkälle joulukuuhun, kilpailussa ei voinut välttyä virhearvioinneilta.
Esimerkiksi Pieksäjärvellä ei ole ollut mitenkään ainutlaatuista, että järvi on saanut talvisen kantensa jo lokakuun lopulla. Sama pätee myös iisalmelaisten kahvinystävien Poroveteen.
Veikkauksen vaikeudesta huolimatta löydettiin sille tuloslaskennassa lopulta myös voittaja. Kuopiolaisen Raimo Kunnaksen arvio viiden savolaisjärven jäätymisestä heitti kaikkiaan 604,5 tunnilla eli 25 päivällä 4 tunnilla ja 30 minuutilla, siis liki kuukaudella.
Vaikka Kunnaksellakin oli virhettä vähintään omiksi tarpeiksi, niin voitto tuli loppujen lopuksi selvällä erolla seuraaviin. Toiseksi sijoittuneen kuopiolaisen Pertti Väänäsen Kunnas ohitti yli viidellä ja kolmanneksi tulleen kuopiolaisen Eila Marjalan yli kuudella vuorokaudella.
Kuopion Niiralassa asuva Raimo Kunnas onnistui veikkauksessa parhaiten kotivesillään. Kallaveden jäätymispäivän hän kirjasi kuponkiinsa oikein. Vain kellonajassa tuli muutamien tuntien heitto.
Porovedelläkin tuli virhettä vain nelisen päivää, ja korkeintaan viikon verran heitti arvaus kolmella muulla eli Juojärvellä, Suontienselällä ja Pieksäjärvellä.
Kunnas on osallistunut Savon Sanomien jääveikkaukseen myös aiempina vuosina. Paras sijoitus on viime keväältä, jolloin hän sijoittui jo palkintosijoille. Myöhään jatkuneen syksyn perusteella hän tohti epäillä, että myös järvien jäätyminen siirtyisi tavallista myöhäisempään ajankohtaan - aina vuodenvaihteeseen saakka.
Jääveikkauksen voittaja palkitaan 200 euron rahapalkinnolla. Kakkoselle on luvassa sadan ja kolmoselle 50 euron korvaus vaivannäöstä.
Kuusi tavarapalkintoa menevät Kunnaksen, Väänäsen ja Marjalan perässä tulleille Outi Tikkaselle Kuopioon, Antti Pölläselle Vehmersalmelle, Pirkko Pasaselle Kuopioon, Eero Voutilaiselle Karttulaan sekä kahdeksanneksi tasapistein sijoittuneille leppävirtalaiselle Pirkko Väkevälle ja tamperelaiselle Markku Hartikaiselle.
Kaksi kolmasosaa osallistui kisaan internetin välityksellä, kolmasosa perinteisellä kupongilla. Verkkolehden myötä kisa on saanut valtakunnallisia piirteitä.
Tulevia koitoksia varten tiedoksi Savon järvien jäätyminen vuodenvaihteessa 2011-12 : Porovesi 12.12. klo 03.00, Juojärvi 31.12. klo 15.00, Kallavesi 2.1. klo 05.30, Suontienselkä 7.1. klo 03.00 ja Pieksäjärvi 22.12. klo 04. Pieksäjärvi jäätyi jo joulukuussa kerran aiemminkin, mutta suli lämpimän palatessa.




