Cannonball jätti vähävaraisten joulukinkutkin maksamatta

Poliisin järjestäytyneen rikollisuuden ryhmäksi katsoma Cannonball Finland jätti maksamatta joulukinkut, joita se tilasi viime vuonna ja jakoi vähävaraisille Helsingin Myllypurossa ennen joulua.

Poliisin mukaan kinkkujen toimittaja ei ole koskaan saanut suoritusta tilauksesta eli kinkkulaskua ei ole maksettu.

Lisäksi Cannonballin henkilöt yrittivät tilata kinkkuja myös toiselta kinkuntoimittajalta, mutta tämä ei antanut jengiläisille kinkkuja, koska ennakkolaskua ei maksettu.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä petoksena ja törkeän petoksen yrityksenä.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo ottaneensa asian vuoksi kiinni henkilöitä kuulusteluja varten keskiviikkona aamupäivällä ja tehneensä asian vuoksi kotietsintöjä. Rikoksesta epäiltyinä on jengin entisiä tai nykyisiä jäensiä, jotka olivat mukana tuotteita tilaamassa ja jakamassa.

Tilatut kinkun jaettiin joulukuussa ja on jo syöty parempiin napoihin. Kinkun saaneita ei epäillä mistään.

Cannonballille joulukinkkujen jako oli mediatempaus, jolla jengi sai valtakunnallista julkisuutta.

Jengin johtohahmo kertoi julkisuudessa tempauksen syyksi yhteiskunnan epäkohtien esille tuomisen ja sen, että he näyttävät tempauksellaan samalla esimerkkiä muille.

Haastattelussa kyseinen mies kertoi oman toimeentulonsa mahdollistavan hyväntekeväisyyden.

 

Tiesitkö, mitä tarkoittavat jengien käyttämät AFFA, Dequaillo, 1% ja hängä?

Tulli pysäytti jengiläisen konepistoolin kuljetuksen - uusi oikeudenkäynti tulossa

Jengit ja tukikerhot yrittävät pestä mainettaan - hyväntekeväisyydellä ratsastaminen kelpaisi