Go! Aviationin ex-toimitusjohtajan osakkeet on pantattu ja puheet ennakkoon myydyistä lipuista perättömiä

Yhtään kuukausikorttia ei ole myyty eikä myydä ennen kuin kaikki asiat ovat kunnossa, kommentoi lentoyhtiö Go! Aviationin pääomistaja ja vt. toimitusjohtaja Roope Kekäläinen viimeaikaisia myllerryksiä.

Savon Sanomat uutisoi maanantaina, että Liikenteenturvallisuusvirasto Trafi on peruuttanut yhtiön lentotoimintaluvan ja liikenneluvan, koska yhtiöllä ei ole vieläkään lentokonetta.

Tiistaina tuli julki uusi käänne, kun Iltalehti uutisoi yhtiön toisen perustajaosakkaan ja entisen toimitusjohtajan Jorma Karion rikosepäilyistä.

Lehden mukaan Kariota epäillään useiden satojentuhansien eurojen epäselvyyksistä laskutuksessa lähipiirinsä yhtiöille. Siirrot olisi tehty silloin, kun Kariolla oli ainoana yhtiön pankkitilin tunnukset käytössään.

Erityistilintarkastuksen jälkeen yhtiö teki tutkintapyynnön poliisille.

– Tutkintapyyntö on tehty ja esitutkinta aloitettu. Sen enempää en voi kertoa, kertoo rikoskomisario Henrik Niklander Savon Sanomille.

– En kommentoi, koska asia on keskeneräinen. Haluamme vain, että viranomainen selvittää sen, sanoo vt. toimitusjohtaja Kekäläinen.

Kario on kiistänyt syyllistyneensä väärinkäytöksiin. Hän on tehnyt puolestaan tutkintapyynnön yhtiön nykyisistä vastuuhenkilöistä.

– Tutkintapyynnössä on lista nimiä, Niklander tyytyy sanomaan mutta ei kerro pyynnön perustetta ja keitä se koskee.

Yhtä niukkasanainen on myös Kario, joka siirtyi syrjään lentoyhtiön toimitusjohtajan tehtävistä elokuussa. Hän ei kommentoi itseensä kohdistuvaa rikosepäilyä eikä tekemäänsä tutkintapyyntöä.

– Nämä ovat yksityisasioita.

Vaikuttaa siltä, että asiat ovat menneet henkilökohtaiseksi. Kuinka tämä vaikuttaa bisnekseen?

– Sitä voin kommentoida. Nämä ovat menneet henkilökohtaisuuksiin. Kielteinen julkisuus vaikuttaa aina huonosti, ex-toimitusjohtaja Kario sanoo.

– Me emme mene henkilötasolle. Asiat ovat asioita, ja tässä on kyse yhtiötä kohtaan tehdyistä asioista, vt. toimitusjohtaja Kekäläinen sanoo.

Kekäläinen luottaa vastoinkäymisistä huolimatta vielä vankasti lentoyhtiön tulevaisuuteen.

– Meillä ei ole ollut ongelmia leasing-yhtiön kanssa. Se ostaa koneet ja vuokraa ne meille.

– Leasing-yhtiö on tehnyt ostosopimukset kahdesta koneesta, toisen Saksasta ja toisen Puolasta. Kolmannesta se neuvottelee, Kekäläinen kertoo.

– Asia on nyt leasing-yhtiöstä kiinni. Tiedotamme aikatauluista, kun koneen saapuminen varmistuu. Ensimmäinen reittilento Kuopio–Helsinki–Tallinna olisi silloin keväällä.

Ensimmäisten lentojen piti startata jo viime vuonna. Viime syksynä yhtiö esitteli Kuopion lentoasemalla 8-paikkaista Pilatus PC12NG -konetta.

Edelleenkin yrityksen kotisivuilla kerrotaan, että yhtiön ensimmäinen kone laskeutui heinäkuussa Malmin lentokentälle. Aloitus on kuitenkin viivästynyt toistuvasti koneen puutteen takia.

Menneenä kesänä Kario kertoi Savon Sanomille, että toistakymmentä yritystä oli jo ostanut 2–4 kuukausikorttia itselleen.

Vt. toimitusjohtaja Kekäläisen mukaan väite ei pidä paikkaansa.

Lennonopettaja ja oppilas perustivat yhtiön

Lentoyhtiö Go! Aviationin liikeideana on myydä yrityksille ja liikematkustajille muutaman tuhannen euron arvoisia kuukausikortteja.

Yhtiön perustivat vuonna 2014 Jorma Kario ja kuopiolaislähtöinen Roope Kekäläinen. Miehet olivat tutustuneet, kun Kekäläinen toimi Karion lennonopettajana.

Nyt yhtiössä on 32 osakasta. Kekäläinen omistaa osakkeista 27 prosenttia ja Kario 14 prosenttia.

Yhtiötä ovat rahoittaneet myös entinen formulatähti Mika Salo ja kuopiolainen entinen NHL-tähti Kimmo Timonen. Timonen omistaa yhtiöstä 5 ja Salo 0,24 prosenttia.

Kekäläisen omistus on suurin. Kario toimii yhtiössä enää osaomistajana. Osakasluettelon mukaan Karion osakkeet on pantattu.

Kaupparekisterin mukaan Kario toimii vastuuhenkilönä neljässä muussa yrityksessä, joista kolmella on maksuhäiriömerkintöjä. Yhdellä yhtiöllä on 130 merkintää pääasiassa verovelkojen vuoksi.

IL: Go! Aviationin ex-toimitusjohtajaa epäillään törkeästä kavalluksesta

Trafi perunut Kimmo Timosen osin rahoittaman lentoyhtiön luvat