Kotimaa

Hallitus teki mielikuvapolitiikkaa

Presidentti Sauli Niinistö arvostelee voimakkaasti vuoden 2007 jälkeen harjoitettua talouspolitiikkaa. Oman osansa presidentin kritiikistä saavat myös tiedotusvälineet.

– Tämä seitsemän vuoden virhe poiki myös uudenlaisen mielikuvapolitiikan. Sille on ollut ominaista, että hallitus ainakin kolmeen – neljään kertaan myi tehneensä kaiken sen, joka on yhä edelleen tekemättä, presidentti Niinistö sanoo Savon Sanomien haastattelussa.

Mediaa presidentti arvostelee valppauden herpaantumisesta sen seuratessa hallituksen toimintaa ja asialistalla olevien suurten hankkeiden etenemistä.

– Osoitan tässä sormella myös median valppauden puutetta. Joka ainoa kerta tämä meni läpi. Vielä viime keväänä kehysriihen jälkeen todettiin, että nythän kaikki asiat ovat viittä vaille valmiita, presidentti sanoo.

Suuri osa Jyrki Kataisen hallituksen keskeisistä hankkeista on kariutunut. Sote-uudistuksen mahdollinen toteutus siirtyy vaalien jälkeen valittavalle hallitukselle. Myös Suomen luottoluokitus on pudonnut.

Haastattelussa Niinistö pohtii yleisellä tasolla vaalikauden mittaisia hallituksia. Hän arvioi, ettei ”ettei meillä ole varaa uuteen tuloksettomaan neljään vuoteen”.

 

Tutkija patistaa mediaa haastamaan poliitikkoja

Aho Ylellä: Talouspoliittisen valiokunnan roolia pitäisi vahvistaa

Uusimmat

Kotimaa

Kela julkaisee pääjohtajaksi hakeneiden nimet

Mies jäi sahalla jumiin pelastaessaan lintuja

IS: Näin paljon kohu-Viinasen palkka putoaa

Meppien työsyksy kunnolla vauhtiin ensi viikolla

Pankkitoimihenkilön epäillään anastaneen asiakkaiden rahoja

Itä-Suomen avin ylijohtaja Elli Aaltonen hakee Kelan johtoon

Soini torppaa jyrkästi: "Valtion rahaa ei Guggenheimille tule"

Hallituksen perustulokokeilua ryöpytetään: "Oliko se tarkoituskin tehdä surkeasti?"

Keiteleen kunnanjohtajaksi tarjolla kahdeksan henkeä

Halla kävi Sallan Naruskassa torstaina

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.