Hamppumies Timo Haara ei saa syytettä

Kihlakunnansyyttäjä Reijo Rapo on pitkällisen selvittelyn ja harkinnan päätteeksi tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen Timo Haaraa koskeneessa huumejutussa.

Päätös liittyy syyskuussa 2009 poliisin tekemään takavarikkoon, jossa hävitettiin 1,7 hehtaarin hamppuviljelmä Keiteleellä. Poliisi epäili Haaran syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen.

Syyttäjän hankkimien lausuntojen mukaan Haaran kasvattama hamppu ei ollut pääosin soveliasta huumausainekäyttöön. Syyttäjä huomioi myös Haaran avoimuuden kasvatusasiassa.

Keiteleläinen on viljellyt kasvia rakennustensa edustalla, kuivattanut hamppua kaikkien nähtävillä ja kirjoittanut hankkeistaan eri medioissa.

–Ei ole uskottavaa, että hän olisi menetellyt näin jos hän olisi halunnut tahallaan syyllistyä törkeään huumausainerikokseen, syyttäjä perustelee päätöksessä.

Syyttäjä näkee Haaran aktiivisena toimijana kannabiksen laillistamishankkeessa ja pitää hänen hampunviljelyään pikemminkin julkisuustempauksena.

Jutussa ei saatu näyttöä marihuanan markkinoinnista tai laittomasta luovuttamisesta tai ylipäätään siitä, että Haara olisi kasvattanut hamppua huumausaineena käytettäväksi, vaikka vähäinen osa viljellyistä kasveista olisikin soveltunut huumausainekäyttöön.

Korvauksia vuokrapellolta tuhotuista hampuista syyttäjä ei kuitenkaan lupaile.

–Koska hampun kasvatus siementen saamiseksi osin laittomiin tarkoituksiin on poliisin toimesta estetty, ei vahingonkorvausvaatimus ole menestyskelpoinen.

Kuulusteluissa Haara oli kertonut tavoitteekseen jalostaa hamppulajin, jossa olisi sopivassa suhteessa kuitua, öljyä, biomassaa ja tetrahydrokannabinolia.

Hampusta oli tarkoitus valmistaa kumppaneiden kanssa vöitä, lankaa ja teetä sekä tarjota sitä lääkeraaka-aineeksi.

Haara on aiemmin syyllistynyt hampun sisäkasvatuksen osalta törkeään huumausainerikokseen.

Hän pääsi tänä vuonna ehdonalaiseen vapauteen saamastaan 1,5 vuoden vankeustuomiosta.

Hamppumies Haara jatkaa vapaalla jalalla

Hamppumies siirsi viljelmänsä Viroon

Hamppumiehen tuomio aleni hiukan

Hamppumies suree menetettyä satoaan

Hamppumies odottaa hovin tuomiota

Hamppumiehelle yli kaksi vuotta vankeutta