Kotimaa

Ilmastonmuutos uhkaa jäänveistoakin – "Parasta on, että viimein kesäkuu pelastaa tästä. Jää on muisto vain"

Varkaudessa Walterinpuistossa käytiin jäänveiston soolosarjan SM-kisat, joiden osanottajat viimeistelivät lauantaina veistoksiaan nollakelissä ja lievässä räntäsateessa. Paikalle tuodun teräsjään laadussa ei ollut kuitenkaan valittamista.

Jäätä muotoiltiin sähkösahalla, terävillä taltoilla, jyrsimillä, puukolla ja kuumailmapuhaltimella.

Kilpailijat kiittelivät Varkaudessa materiaaliksi saamansa teräsjäätä, joka oli sekä kirkasta että sisälsi kuplia.

Yleisöä jäänveisto kiinnostaa, sillä katsojia pyöri ympärillä runsaasti ja kännykkäkamerat kävivät.

Kokeneet jäänveistäjät sanovat, että ilmastonmuutos uhkaa tätäkin harrastusta vakavasti. Noin 17 vuotta jäänveistoa harrastanut porvoolainen Timo Koivisto puuskahtaa, että kohta jäänveisto varmaan pitää viedä sisähalliin.

– Kelin kanssa on nykyisin niin usein ongelmia.

Samaa mieltä on lumenveistoa 23 vuotta ja jäänveistoa kymmenkunta vuotta harrastanut Jussi Katajisto Nikkaroisista.

Silti jäänveisto tuntuu olevan laji, joka kerran iskettyään pysyy tiukassa. Moni veistäjä kutsuukin jäänveistoa jonkin sortin hulluudeksi.

– Parasta on, että viimein kesäkuu pelastaa tästä. Jää on muisto vain, Koivisto nauraa.

Silloin tosin moni lumen- ja jäänveistäjä siirtyy hiekanveistoon. Niin myös Koivisto ja Katajisto.

Jäänveiston Suomen mestari 2016 on Riitta Matikainen Joroisista teoksellaan Mitä tapahtui jäällä?. Toisen palkinnon voitti Jere Nuppola Imatralta teoksellaan Kissa ajovaloissa ja kolmanneksi tuli Marika Walldén Tampereelta teoksella Portilla.

Voittajat valitsi raati, johon kuuluivat kuvanveistäjä Taru Mäntynen, Soisalo-opiston Kuvataidekoulun opettaja Susanna Nissinen ja Varkauden Latu ry:n puheenjohtaja Riitta Nummela.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Navitas Kehitys Oy, Lumihukat ry, Suomen Latu ry, Varkauden Latu ry, Ravintola Kaks Ruusua ja Varkauden kaupunki.

Savolaisesta teräsjäästä syntyi hienoja veistoksia

Uusimmat

Kotimaa

Märät lehdet hyydyttivät junan – matkustajat odottivat kaksi tuntia lähtöä Kuopiossa

Mepin herättävä kirjoitus vanhuksista: Me emme edes tunnista ikäsyrjintää

Syksy saapui, ja siksi tästä itsestään selvästä asiasta pitää taas muistuttaa

Tutkimus: Järvien rehevöityminen heikentää ahventen laatua

Taloussanomat: Kiuruvetisen pankin tileiltä kadonnut maksusuorituksia

Ratapihojen uudistus, homekoulujen korjaus... näihin hankkeisiin Savo-Karjalan kansanedustajat vaativat rahaa

Presidentti Niinistö: Suomi auttaa malesialaiskoneen pudottamisen selvittämisessä

Yöllä kannattaa katsella taivaalle - luvassa revontulimyrsky

Kokoomuksen puoluesihteeri: Turusella tuskin salaista tietoa

Ansiosidonnaiseen esitetään porrastusta – työllisyysryhmä viimeistelee pakettia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.