Jengipomon puolustus: Aarnio saattoi olla huumekaupan suojelija maksua vastaan

Entisen jengipomon Keijo Vilhusen asianajaja Markku Fredman ihmettelee, ettei keskusrikospoliisi tutkinut Jari Aarnion kaikkia mahdollisia rooleja laajassa hasiksen salakuljetuksessa ja levityksessä Suomeen.

Vilhunen ja  Aarnio tuomittiin käräjäoikeudessa kymmeneksi vuodeksi vankeuteen törkeistä huumerikoksesta ja muista rikoksista.

Molemmat kiistävät hovioikeudessa syytteet omiin perusteisiinsa vedoten.

Vilhusen valituksesta käy ilmi, että Fredman odotti jo käräjäoikeuden ottavan kantaa Aarnion muihin mahdollisiin rooleihin satojen huumekilojen hasisliigassa. Tuomitut ja heidän asianajajansa ihmettelivät usein oikeudenkäynnin aikana, onko Aarnio ehtinyt asioimaan Hollannin huumekauppiaiden kanssa, järjestelemään huumetynnyrien salakuljetusta Suomen sekä organisoimaan tai valvomaan huumeiden levitystä maassa.

Fredman pohtii valituskirjelmässä, onko Aarnio voinut vain rahastaa päältä tai suojata rikostovereitaan muilta viranomaisilta.

– Miksi ei voisi olla niin, että Aarnio on jollain tavalla saanut taloudellista hyötyä huumeiden maahantuonnista ja levityksestä osallistumatta itse varsinaiseen maahantuontiin ja levitykseen, valituksessa pohditaan.

– Hän olisi sovitusti edistänyt salakuljettajien ja levittäjien rikoksia kohdentamalla viranomaistoimet muualle ja jopa sotkemalla toisten viranomaisten esitutkintaa muista syistä kuin sen takia, että oli itse järjestänyt kyseiset tynnyrit Suomeen.

Aarnion tutkinnassa huumeliigan roolien tutkinta jäi kuitenkin puolitiehen, ja Fredman arvioi käräjäoikeuden tuomion olevan siksi kapea.

– Arvioitavana on ollut vain se, toiko Aarnio huumetynnyreitä maahan vai eikö tuonut. Näin ollen ei asiassa ole muidenkaan osallisten kannalta koskaan arvioitu sitä, voisiko Aarnion osuus tynnyreihin olla jokin muu kuin maahantuonti. En tiedä mikä olisi ollut tällaisen arvioinnin lopputulos.

Fredman pitää selvänä, ettei Aarnio ole tuonut esiin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, vaan se olisi ollut syyttäjien tehtävä.

– Aarnio ei ymmärrettävästi ole – kiistäessään kaiken – tuonut esiin sitä, että onhan hän saattanut ottaa vain lahjuksia hollantilaisilta rikollisilta – ei hänen tarvitse olla heidän rikoskumppaninsa.

Aarniolle olisi ollut aivan yhtä rangaistavaa, jos hänen rikoksena olisivat huumekauppiaan sijasta ollut törkeiden rikosten ilmoittamatta jättäminen, sormien läpi katsomiseen liittyvät rikokset sekä taloudellisten etujen vastaanottaminen rikollisilta palkkioksi muiden viranomaisten ja jopa tuomioistuinten toiminnan sotkeminen tai sotkemisen yrittäminen.

Fredmanin mukaan Vilhusella on aivan oma näkemys siitä, mitä on tapahtunut.

Fredmanin pohdinnat ovat osa Vilhusen puolustautumista, koska Vilhunen on väittänyt välittäneensä tietoa Aarniolle tietämättä tämän roolia ja tekemisiä tarkemmin. Käräjäoikeus tuomitsi kuitenkin Aarnion ja Vilhusen yhdessä tehdyistä huumebisneksistä sekä muun muassa sivullisen jengiläisen lavastamisesta.

Helsingin hovioikeudessa käydään parhaillaan läpi Aarnio-vyyhtiä. Istunnot alkoivat syyskuussa ja kestävät ensi vuoden kesäkuulle asti.

Aarnion oikeudenkäynti hovioikeudessa alkaa – käsittelyjärjestys uusiksi

Aarnio: Mitä isompi rikollinen tietolähteenä, sen paremmat tiedot

Aarnio-kirja: Jengipomo Vilhunen otettiin kiinni Dam-aukiolla ja tuotiin poliisisaattueessa kuulusteluihin

Aarnio-vyyhti: Tutkintaryhmä antoi puolustukselle väärää tietoa tutkinta-aineistosta

Aarniolla oli suhteita huumerikollisiin ainakin koko 2000-luvun ajan

Törkeästä virkarikoksesta tuomittu mies syyttää valituksessaan Kuopion poliisia

Aarnio-oikeudenkäynnin muut tuomitut valittivat julkisuudesta ja pitkästä kestosta

Poliisin salaisia operaatioita julki - oikeuden aineistot vuodettu nettiin

Syyttäjät vaativat savolaisnaiselle tuomiota myös 240 kilosta hasista

Syyttäjät valittivat kaikkien Aarnio-vyyhdin avainhenkilöiden tuomioista