KSML: Digilehtien arvonlisäveron alennus voi lykkääntyä vuoteen 2019

Sähköisten julkaisujen arvonlisävero alenee Suomessa aikaisintaan ensi kesänä tai jopa vasta vuonna 2019, kertoo Keskisuomalainen.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) esikunnasta vahvistettiin lehdelle, että asiaa ei välttämättä käsitellä EU-pöydässä joulukuussakaan.

Mahdollisen EU-ratkaisun jälkeen kestäisi ainakin puoli vuotta viedä asia kansalliseen lainsäädäntöön. Tshekki vastustaa alennusta tiettävästi sen takia, että maa ajaa samaan aikaan toista arvonlisäverotukseen liittyvää uudistusta.

Sähköisten julkaisujen arvonlisävero on tällä hetkellä Suomessa 24 prosenttia, kun painettujen julkaisujen verokanta on 10 prosenttia. Suomessa media-ala ja hallitus ovat odottaneet EU-tasolta hyväksyntää sähköisten julkaisujen verotuksen laskemiselle samalle tasolle painettujen julkaisujen kanssa.

Orpo on aiemmin sanonut, että hallitus on EU-ratkaisun jälkeen valmis laskemaan digilehtien arvonlisäveroa.