Kaupunkipuolueet menestyivät etelän kaupungeissa

Kuntavaaleissa annettiin vahva viesti kaupunkilaispuolueiden puolesta Etelä-Suomen kaupungeissa, arvioi aluetutkija Timo Aro. Hänen mukaansa on huomattavaa, että vihreät menestyi myös keskuskaupunkien kehyskunnissa.

Aron mukaan väestön keskittyminen kaupunkiseuduille näkyy, sillä niiden ulkopuolella menestyminen ei enää riitä vaalivoittoihin. Aro kuitenkin huomauttaa, että keskusta menestyi suhteellisen hyvin maaseutualueiden ympäröimissä kaupungeissa, kuten Seinäjoella, Kokkolassa, Oulussa ja Rovaniemellä.