Kiuruveden lukion abiturientille huipputulos: kuusi laudaturia ja neljä eximiaa

Keväällä valmistuu kuusi kahdeksan laudaturin ylioppilasta. Ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan, että Lohjan Yhteislyseon lukiosta heitä valmistuu kaksi, joista toisella on ylimmän arvosanan lisäksi yksi eximia.

Muut kahdeksan laudaturin tutkinnot kirjoitettiin Kotkan Karhulan lukiosta, Porin Lyseon lukiosta, Espoon Etelä-Tapiolan lukiosta ja Ressun lukiosta Helsingistä. Näissä tutkinnoissa on kirjoitettu kahdeksan ainetta ja niistä kaikista on tullut ylin arvosana.

Kun kaikki arvosanat huomioidaan, huipputulokseen ylsi Kiuruveden lukiosta Pohjois-Savossa kirjoittanut abiturientti. Hänen tutkinnossaan on yhteensä kuusi laudaturia ja neljä eximiaa.

– Tutkinto on sitä kautta parempi, että siinä on kirjoitettu enemmän aineita, sanoo aktuaari Alex Hellsten Ylioppilastutkintolautakunnasta.

Kevään kovimmille ylioppilastutkintotuloksille on tyypillistä se, että kirjoitukset on hajautettu useammalle kerralle. Esimerkiksi reaaliaineita voi kirjoittaa vain kaksi kerrallaan.

– He, jotka kirjoittavat kaikki (aineet) kerralla, ovat aika pieni vähemmistö, Hellsten kertoo.

Kevään ylioppilaskokeiden tulokset tulevat julki tänään. Ylioppilaslautakunta antoi koetulokset lukioille aamulla. Oppilaat saavat tuloksensa omasta lukiostaan.

Ylioppilaskirjoitusten tuloksista kirjoitti aiemmin Helsingin Sanomat.

 

Uutista päivitetty 18.5. kello 11:37.