Kristityksi kääntyneen turvapaikanhakijan tapaus suulliseen käsittelyyn

Kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden vakaumuksen aitous on selvitettävä huolellisesti, painottaa korkein hallinto-oikeus KHO.

Tänään antamassaan päätöksessä KHO palautti Iranista tulleen turvapaikanhakijan tapauksen hallinto-oikeuteen. KHO määräsi, että asiassa on pidettävä suullinen käsittely.

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt miehen turvapaikkahakemuksen. Hänet oli kastettu Suomessa turvapaikkapuhuttelun jälkeen. Hallinto-oikeus myönsi turvapaikan kirjallisen aineiston, muun muassa kastetodistuksen, perusteella.

KHO toteaa päätöksessään, että uskonnollinen kääntyminen voidaan ottaa kansainvälisen suojelun perusteeksi vasta sitten, kun on selvitetty kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapanakin. KHO:n mukaan kastetodistus ja seurakunnan johtajan kirjallinen luonnehdinta eivät riitä selvitykseksi hakijan vakaumuksesta, vaan suullinen käsittely on tarpeen.

Alkoi käydä kirkossa Suomeen tultuaan

 

Hakemuksessaan Maahanmuuttovirastolle turvapaikanhakija kertoi kiinnostuneensa kristinuskosta noin kolme neljä vuotta aiemmin. Hakijaan oli tehnyt vaikutuksen muun muassa hänen kristitty tuttavansa, jota hän piti rauhallisena ja hienosti käyttäytyvänä ihmisenä.

Mies ei kotimaassaan ollut kertonut kellekään, että hän harkitsi kääntymistä kristityksi. Hän alkoi käydä kirkossa Suomeen tultuaan.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Iranin viranomaiset pidättivät viime vuoden aikana yli 90 kristittyä. Maahanmuuttovirasto toteaa, että protestanttiset kirkot eivät pysty toimimaan avoimesti Iranissa, mutta kotikirkkotoiminta yksityisissä tiloissa on laajaa.

Tämän vuoden aikana KHO on myöntänyt valitusluvan yli 30 turvapaikanhakijalle, jotka ovat Suomeen saavuttuaan kääntyneet kristinuskoon ja pelkäävät siksi joutuvansa vainotuiksi kotimaassaan. Valitusluvan saaneet ovat tulleet Suomeen Irakista tai Afganistanista.