Kuopiolaisen kaupunginvaltuutetun some-kirjoittelu eteni syyteharkintaan

Kuopiolaisen kaupunginvaltuutetun Markus Jukaraisen kirjoittelu sosiaalisessa mediassa on edennyt syyttäjälle syyteharkintaan 9. kesäkuuta.

Jukarainen valittiin uuteen kaupunginvaltuustoon perussuomalaisten listoilta, mutta häntä ei hyväksytty Kuopion perussuomalaisten valtuustoryhmään toukokuun lopulla.

– Esitutkintakynnys on ylittynyt, eli tapauksessa on syytä epäillä rikosta. Tapaus eteni syyttäjälle, koska tämä tilanne ei ole muuttunut esitutkinnan aikana. Syyttäjä sitten arvioi, nostetaanko syyte. Esitutkintakynnys on kuitenkin aina alempi kuin syytekynnys, kertoo esitutkinnasta vastanneen valtakunnallisen vihapuhetutkintaryhmän tutkinnanjohtaja Jouni Niskanen.

Niskasen mukaan rikosnimikkeenä Jukaraisen tapauksessa on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Itä-Suomen syyttäjänvirastosta kerrotaan, ettei syyttäjä ole vielä tehnyt ratkaisua syytteen nostamisen osalta.

Jukaraisen käytös nousi julkisuuteen viime keväänä hänen kirjoiteltuaan rasistisiksi tulkittuja tekstejä sosiaalisessa mediassa. Jukarainen kommentoi Facebookissa Ilta-Sanomien uutista, jossa kerrottiin välikohtauksesta, jossa poliisi talutti irakilaismiehen ulos lentokoneesta.

Jukarainen erotettiin Kuopion seudun perussuomalaisista jo toukokuun alussa.

Paikallisyhdistyksen mukaan erottamiseen johtaneita syitä olivat muiden muassa pitkään jatkunut epäasiallinen käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa ja paikallisyhdistyksen vastainen toiminta.

Jukarainen sanoo, ettei halua kommentoida hänen kirjoitteluaan koskevaa syyteharkintaa.

Markus Jukarainen sai lähtöpassit myös valtuustoryhmästä

Poliisin vihapuhetutkintaryhmä tutkii Jukaraisen kirjoittelua

Jukarainen kommentoi erottamistaan Facebookissa: "Kenkää tuli, että heilahti"

Pia Punkki Jukaraisen erottamisesta: "Päätös ei ollut yksimielinen, mutta se oli selvä"

Markus Jukarainen erotettiin Kuopion seudun perussuomalaisista

Jukaraisen kirjoittelu on poliisilla esiselvityksessä

Kuopion perussuomalaisten puheenjohtaja saanut uhkauksia Jukaraisen erottamisen takia

Some-kohun vaikutus: Kuopion perussuomalaiset vaihtoi varapuheenjohtajan

Tutkijat tuomitsevat valtuustoon nousevan Jukaraisen some-kirjoittelun: "Rasistista vihapuhetta"