Kuopiossa nähty susi on todennäköisesti matkalla perustamaan omaa laumaa

Kuopion kaupunkialueella viikonloppuna liikkunut susi oli melko varmasti laumansa jättänyt nuori yksilö, niin sanottu pentuvahti, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusmestari Seppo Ronkainen. Tällaisia yksilöitä eksyy kaupunkialueille Itä-Suomessa vuosittain.

– Syyskuun ja vuodenvaihteen välissä niin sanotut pentuvahdit lähtevät laumasta liikkeelle. Ne ovat aika suoraviivaisia menijöitä ja saattavat mennä kaupungin läpi, mutta kun ne löytävät oman alueensa, niitä ei sen jälkeen enää nähdä, Ronkainen sanoo.

Nyt laumansa jättävät pentuvahdit täyttävät ensi toukokuussa kaksi vuotta. Ne lähtevät vanhasta laumastaan perustaakseen omansa.

Ronkainen kertoo, että pentuvahdit eivät kaihda asuin- tai teollisuusalueita. Esimerkiksi vuoden 2015 ampumahiihdon MM-kilpailujen aikaan yksi pantasusi kulki paitsi Joensuun keskustan tuntumassa myös itse kisa-alueen läpi.

– Olemme vähän ihmetelleet, miksi ne niin tekevät, mutta niillä on vain vähän pallo hukassa ja ne vain menevät eteenpäin, Ronkainen miettii.

Suurin osa kaupunkialueille eksyneistä susista löytää takaisin luontoon omin avuin.

– Maltti on valttia, jos susi halutaan pitää hengissä. Jos se alkaa viikkoja pyöriä kaupungissa, se on yleensä merkki siitä, että sudella ei ole kaikki kunnossa.

Tällöin poliisi yleensä lopettaa suden.

Kuopion kaupunkialueella viikonloppuna nähdystä sudesta ei ole tullut uusia havaintoja poliisille tai Kuopion riistanhoitoyhdistykselle. Edelliset havainnot ovat lauantailta puoliltapäivin, joten susi on todennäköisesti poistunut kaupunkialueelta.

Kyseinen susi saattaa olla jo hyvinkin kaukana, sillä Ronkainen kertoo suden voivan liikkua näillä keleillä 30 kilometriä vuorokaudessa.

Susi oli ainutlaatuinen tapaus, ahma nähtiin pari vuotta sitten

Kuopioon eksynyt susi törmäsi talon ikkunaan – ei uusia havaintoja