MTK: Lihan syöntiä liioitellaan - suomalainen syö punaista lihaa lähes ravintosuositusten mukaisesti

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) mukaan suomalaisten lihan kulutustietoja on paisuteltu harhaanjohtavasti. Todellisuudessa suomalaisten syömä lihamäärä on hyvin lähellä ravitsemussuosituksia.

Iltalehti uutisoi näyttävästi, että suomalaisten lihankulutus olisi kolminkertainen ravitsemussuosituksiin nähden. Iltalehti nojaa uutisessaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) ravintotaseeseen, jonka mukaan suomalaisten lihankulutus oli viime vuonna ruhokiloina keskimäärin 79,4 kiloa.

MTK huomauttaa, että Luken luvussa on mukana kaikki liha, mutta ravitsemussuositukset koskevat vain punaista lihaa. Siipikarjanlihalle ei ole annettu määräsuosituksia.

Lisäksi lihankulutusta vääristää MTK:n mukaan se, että kokonaismäärän on laskettu mukaan luut, kypsennyshävikki sekä ruokahävikki. Kun nämä vähennetään punaisen lihan kulutuksesta, saa MTK todelliseksi kulutukseksi keskimäärin 507 grammaa viikossa.

Ravitsemussuositusten mukaan suomalaisten tulisi syödä punaista lihaa enintään 500 grammaa viikossa. MTK:n laskelmien mukaan ravitsemussuositukset ylittyvät siis vain noin puolikkaan lihapullan verran.

Suomalaisten lihankulutus kasvoi viime vuonna kolme prosenttia. Suomalaiset ovat silti maltillisia lihansyöjiä kansainvälisen vertailun perusteella. Esimerkiksi Tanskassa, Ranskassa, Saksassa ja Ruotsissa punaista lihaa syödään enemmän kuin Suomessa.

Lähde:

MTK

Juttua korjattu 5.7. kello 17.30:

Suomalainen syö 507 grammaa punaista lihaa viikossa, ei kilogrammaa. Suositus on enintään 500 grammaa, eikä 500 kilogrammaa.