Muotisuunnittelija Katri Niskanen elää jo kesää 2017

Vieremältä lähtöisin oleva vaatesuunnittelija Katri Niskanen aikoo viettää tänä vuonna kaupunkijuhannuksen Helsingissä.

– Ajattelimme keittää uusia perunoita ja valmistaa juhannusmojitoja ystävien kanssa, kertoo Niskanen.

Vaikka muut elävät kesää 2016, ovat Niskasen ajatukset jo seuraavassa kesässä. Meneillään on kesän 2017 malliston viimeistely.

Alkukeväästä paraatipaikalle Bulevardi 15:een muuttaneessa liikkeessä käy myös vipinä, sillä Niskasella on parhaillaan menossa kesäale. Kauppaa käydään taukoamatta myös netissä.

– Verkkokauppa työllistää juhannuksenakin, kertoo Niskanen.

Ajatukset omassa mallistossa

Paljon yhteistyötä eri tahojen, kuten Nanson, kanssa tehneen Niskasen nimi nousi viime vuonna näyttävästi esiin, kun hän suunnitteli rintasyöpätutkimusta tukevan Roosa nauhan.

– Kampanja oli kaikin puolin koskettava.

Niskasen mukaan yhteistyöt ja hyväntekeväisyyskampanjat ovat aina antoisia ja mielenkiintoisia.

– Niiden puitteissa pääsee kokeilemaan vähän eri kulmaa suunnittelutyössä.

Tällä hetkellä suunnittelija kertoo kuitenkin keskittyvänsä ainoastaan omaan Katri Niskanen -mallistoonsa. Se ohella hän työstää myös mittatilaustöitä, kuten hää- ja iltapukuja.

Myös syksyn malliston lanseeraus on käsillä. Niskasen mukaan tuleva syksy on takkien juhlaa.

Pitkäikäisten, rentojen ja mukavien vaatteiden nimeen vannova suunnittelija kertoo, että tarjolla on skandinaavista selkeyttä, naisellista herkkyyttä ja graafisen selkeitä leikkauksia. Mallistossa on mustaa kashmiria, poolokauluksia ja kirkkaan pinkkiä mohairia.

– Musta on pysyvä väri, mutta sesongittain klassikkotuotteetkin saavat uusia värejä.

Niskasen oma valinta on usein musta. Kesäisin hän käyttää mieluiten pitkiä mekkoja ja haalareita.

– Pukeudun kerroksittain, ja peitän enemmän kuin paljastan.

Lyhyitä yöunia ja roadtrippejä

Kesällä 2014 esikoisensa saanut Niskanen kertoo, että yrittäjä–suunnittelijan ja pienen lapsen äidin arki on aikatauluttamista ja lyhyitä yöunia.

– Onneksi on vahva tukiverkosto ympärillä, niin arki sujuu, kiittelee Niskanen.

Matkustamisesta nauttivan suunnittelijan tavoitteena on matkailla mahdollisimman paljon sekä kesän aikana että myös tulevana syksynä. Pienet matkat antavat energiaa ja uusia ideoita.

Niskanen kertoo viettävänsä kesää pääosin kotimaassa. Suomen hiljainen luonto antaa hänelle inspiraatiota.

Suunnittelija uskoo, että juuri Ylä-Savon metsät ovat vaikuttaneet siihen, että harmoniset värit miellyttävät hänen omaa silmäänsä.

– Sinne palaan aina uudelleen.