Murtautujat sotkivat itsensä asbestiin – hakeuduttava heti lääkäriin

Jotkut murtautuivat korjattavana olleeseen kouluun Nilsiässä. Kaupunki kehottaa murtautujia hakeutumaan välittömästi hoitoon.

Ukko-Paavon alakouluun murtauduttiin perjantai-illan ja lauantaiaamun välillä työmaan alipaineistuskanavan kautta.

Murtautujat altistuivat vakavasti asbestipölylle, joka voi aiheuttaa esimerkiksi pölykeuhkon tai merkittävän syöpävaaran. Asbestipöly on niin hienoa, ettei sitä havaitse paljain silmin, vaan se leviää hengitykseen ja ohuimmat osat päätyvät keuhkorakkuloihin asti.

Koululla oli käynnissä juuri asbestijyrsintä eli työvaihe, jossa asbestipölyä on tiloissa kaikkein pahiten. Jyrsinnällä uusittiin muun muassa koulun lattiapinnoitteita.

Työmaa-alue oli eristetty ja suojattu, ja työntekijät liikkuivat siellä vain suojavarusteissa. Murtautujat tunkeutuivat tiloihin työmaan alipaineistuskanavan kautta ja rikkoivat työmaan suojamuovituksia.

He muun muassa avasivat asbestisuojaseiniä niin, että asbestipölyä pääsi kulkeutumaan myös aiemmin suojattuina olleisiin puhtaisiin tiloihin.

Rakennuksessa on luvassa erittäin laaja ja kallis puhdistus, joka viivästyttää koulun remontin valmistumista. Lisäksi siivoustyöt estävät suojattuina olleiden koulutilojen käytön kesäaikana muuhun.

Kuopion kaupungin mukaan murtautujat altistuivat paitsi itse asbestikuidulle, niin sitä on mahdollisesti tarttunut myös heidän vaatteisiinsa ja kulkeutunut esimerkiksi heidän koteihinsa.

Kaupunki kehottaa murtautujia hakeutumaan välittömästi lääkäriin terveystarkastukseen.

Havaintoja murrosta ja murtautujista voi myös ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Asbestille altistuneet ovat nuoria - poliisilla tiedossa koulun murrosta epäiltyjä